Tammikuun 22. liian aikaisin aamulla se koittaa. Lähtö sinne, missä olen haaveillut jo hyvin pitkään eleleväni jonkun aikaa. Pariisi, toivottavasti vastaat odotuksiini ja ylitätkin ne! Potentiaalia ainakin on.
Vaikka liput on siis olemassa, pitänee pysyä maan pinnalla. Tarkennettuna sateisen ja kolean Lahden kamaralla kyhjöttäen.
Loma jäi taa. Tai mikä loma se on, kun oli niin kovasti hommaa, mutta siis se aika, kun ei tarvinnut raahautua säännöllisesti minnekään tiettyyn paikkaan on nyt ohi. Kesä on mennyttä ja sen mukana - Luojan kiitos - myös kesäkurssit. Mielenterveys siinä meni, mutta raskaimmastakin tehtävästä tuli täysi 5, ja olo on onnellinen. Kai se pakertaminen kannatti!
Kuitenkaan vapauden tunteesta ei ehtinyt nauttia hetkeäkään - nyt on se aika, kun voin oikein luvan kanssa panikoida opparini takia. Yhtäkkiä se ajatus, joka mielessäni loisti niin kirkkaana koko työn suhteen on poissa. Tilalla on suuri musta aukko, joka imee itsevarmuutta. Tuleeko tästä mitään?
Pariisi, Pariisi. Siinnät jo silmissäni. Olet se valo tunnelin päässä, se palkinto, joka odottaa siellä, kun selviän syksyn haasteista. Ja minähän selviän!
Vaikka se tuttu vanha stressi mieltä kiusaakin, fiilis on loistava. On aikaa, on ajatuksia, jopa intoa. On syksy, on mahdollisuuksia. Ennen muuta olen etuoikeutettu, kun saan opiskella. Ennen muuta olen onnellinen juuri nyt.
Kaikki on hyvin. Ja hui, mulla on; mulla ihan oikeasti on nyt se menolippu Pariisiin! Jännittävää. :)
Sateista ja ihanaa syyskuuta kaikille! (Kyllä, sateinen on ihana)
Jenna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti