Irtiotto harmaudesta vaaleanpunaiseen

Olen nyt istunut tässä koneeni äärellä vajaan tunnin verran ja tuijottanut lasittuneella katseella viereisestä ikkunasta ulos yrittäen hahmottaa, mistä lähtisin kirjoittamaan. Sanottavaa on kyllä, mutta sanoja ei niinkään. Hassuja tanssahtelevia ajatuksia on vaikea saada kiinni ja koota järkeviksi lauseiksi... Taidankin unohtaa ajatukseni pidemmästä postauksesta ja väsätä taas vain pienen koosteen kuulumisistani.

Tuolla lasin toisella puolen, harmaan puistikon takaa pilkistää vaaleanpunainen taivaanranta. Samaistun siihen, sillä jotenkin tunnen, että väsyttävistä ympärillä olevista olosuhteista huolimatta mielialani on kauniin värinen, leppoisan lempeä ja iloinen.

Takanani on mahtava pidennetty viikonloppu, jonka sain viettää ihanan ystäväni kanssa Helsingissä. Sekä kyseistä ystävää että kaupunkia olikin jo ikävä. <3

Lähdin reissun päälle jo keskiviikkona, jolloin suuntasin ensin veljeni luokse, ja siitä matkasin sitten torstaina Helsinkiin. Perjantaina oli se kauan odotettu Poets of the Fallin konsertti, joka btw ylitti kaikki odotukseni samoin, kuin bändin tuore Clearview-albumikin. Eikä sillä, etteivätkö odotukseni olisi olleet jo valmiiksikin korkealla... Ylitti silti.

Lauantaina piipahdettiin ystäväni kotiseurakunnan nuorten/nuorten aikuisten illassa. Ystäväni kuului keittiötiimiin, joten liityin heidän seuraansa väsäämään omenapiirakkaa. Illan mittaan päädyin myös kassaneidiksi, mikä oli oikeastaan ihan mukavaa - en olisi muuten varmaan tullut puhuneeksi vähän kaikkien kanssa. Olkoonkin, että suurin osa keskusteluista sujuikin kaavalla "Hei, mitä saisi olla? Selvä, se tekee kolme euroa, kortilla vai käteisellä, saako olla kuittia?"... Syvällistä. Joka tapauksessa ilta oli mukava, myös siitä syystä, että Vimpelin maalla asuessa nuorten aikuisten toimintaa ei tosiaan oikein ole, ja vaikka seurakuntani ihana onkin, välillä kaipaan enemmän oman ikäistä seuraa.

Sunnuntaina vähän shoppailtiin ja maanantaina matka päättyi, ja suunta oli jälleen Pohojanmaalle. Poissa ollessani tänne oli tullut talven tuntu, aamuisin on maakin ihan kuurassa ja tuntuu, ettei yksi villapusero enää riitä. Kunhan tästä koneen ääreltä liukenen, keitän itselleni kaakaota ja lasken lämpimän jalkakylvyn.

Oikeastaan taidankin nyt ryhtyä tuumasta toimeen.

Murusilta terveisiä <3

Palaillaan,

Jenna

Jos ei keksi hyvää otsikkoa, voiko vaan sanoa hei

Uudet lasit :)

On ollut hiljaista, ja se johtuu hyvin pitkälle siitä, ettei minulla ole ollut intoa puhua. Enkä halunnut vääntää mitään väkisin, joten siksi syntyi puolen vuoden blogipaasto, sillä nimellä tuota aikaa kai voisi kutsua. :D Nyt kuitenkin ajattelin rikkoa hiljaisuuden ja kirjoittaa.

Viimeisimmän merkinnän kirjoitin maaliskuussa. Sen jälkeen minusta tuli valmis tradenomi, ja opintoni löysivät tiensä päähän. Olen siitä asti hakenut töitä enemmän ja vähemmän, sekä miettinyt ja pohtinut ja pähkäillyt, että minne seuraavaksi... Olen yrittänyt saada selkoa siitä, mitä minä edes haluaisin elämältäni. Taisin jo aikaisemminkin kirjoittaa siitä tunteesta, että kun en tiedä jäädäkö vai lähteä, ja sitä kysymystä olen vieläkin maistellut. Kaiken pään sisällä käydyn taistelun ohella olen kuitenkin myös levännyt, yrittänyt karistaa opinnoista aiheutuneita stressihippuja pois, vaikka turhaahan se lienee - työttömyyshiput sirottuvat sitä mukaa päälle, mitä muista pääsee eroon.

Työttömänä on kuitenkin ollut myös aikaa tehdä kaikenlaista. Olen alkanut harrastaa juoksua (se on kätevä tapa purkaa paineita) ja opiskellut hieman puolaa. Into kyseiseen kieleen lähti Euroviisuista. Tykästyin Puolan edustajaan, Michał Szpakiin, niin paljon, että viimein tilasin hänen levynsä ja olen sitä popittanut enemmän tai vähemmän (Poetsien ohella) koko ajan, ja koska osa hänen biiseistään on puolaksi, aloin ensin hiljalleen suomennella niitä (olen varmaan joskus maininnutkin siitä, kuinka paljon painoarvoa annan hyville lyriikoille), sillä haluan ymmärtää, mistä poika laulaa. Siinä suomennellessani havahduin siihen, ettei kyseisen kielen kielioppi tai mikään muukaan muistuta mitään osaamaani kieltä (paitsi venäjää, mutta sitä en edes oikeastaan osaa) ja se taas herätti kiinnostukseni puolaa kohtaan vielä enemmän.

Toisin sanoen elämä työttömänä ja Vimpelissä on niin tylsää, että jopa juokseminen ja puolan opiskelu vaikuttaa hyvältä ajatukselta.

Ei vaan, elo Vimpelissä on ollut ihan mukavaa. Äkkiä sitä on taas junttiutunut, ja kun kävin tässä taannoin Tampereella, piti koko ajan muistuttaa itseään liikennevaloista. Jos muuttaisin takaisin Pariisiin, pääsisin hengestäni ensimmäisen tunnin aikana hyvin todennäköisesti.

Mutta mikä olisi parempaa kuin kesä maalla? Varsinkin alkukesästä aikaa tuli vietettyä mökillä, sieltä käsin on kaikkein mukavin mennä lenkillekin - ei ole yleisöä. Toisekseen mökin vintillä saa yleensä olla rauhassa, kuunnella musiikkia ja kirjoittaa. Aloitin tänä kesänä kirjoittamaan yhtä pitkään suunnitteilla ollutta työtä, saa nähdä, kasvaako se kirjaksi asti. :)

Kesällä oli myös kahdet häät, joista toisissa sain kunnian toimia kaasona. Molemmat tilaisuudet olivat kauniita, ja juhlat onnistuivat hyvin. Häitä lukuunottamatta kesäni oli muuten aika tasaisen rauhallinen, ja niin kai kesän kuuluukin.

Mutta ihanaa, että on syksy! Vuodesta toiseen se vaan aina iskee, ihme teekuppikynttilävillasukkakausi. Enkä malta odottaa syyskuun viimeistä viikonloppua, sillä silloin pääsen jälleen katsomaan Poetseja livenä. Levynjulkkarikeikka 30.9. Helsingin jäähallissa <3 Toivottavasti syksyn myötä myös se suunta alkaa hahmottua vähitellen, jos vaikka työpaikka löytyisi, olisin onnellinen! :)

No, tässä nyt vähän sekalaista höpinää, ja ehkä nyt en ole ihan puolta vuotta vaiti. :)

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

Jenna

Päättämättömyyden taito

Viimeksi kirjoittaessani kissojakin oli vain yksi. Nyt niitä on tuplaten, sillä Nasun ihana sisko Nala muutti myös vanhempieni kotiin pitämään energiatasoa korkealla. Ihania palleroita. <3

Viimeksi kirjoittaessani olin vielä työharjoittelussa. Nyt olen valmistunut, mutta tunnen oloni sitäkin keskeneräisemmäksi. En vieläkään tiedä, mitä seuraavaksi. Töitä? Opiskelua? Olen laittanut hakuja vetämään pariin kouluun, sillä vasta nyt tunnen tietäväni, mitä oikeasti haluaisin opiskella ja tehdä työkseni. Toisaalta taas työelämään siirtyminen houkuttelisi paljon, ja valehtelematta syy on erityisesti taloudellinen. Voisi hankkia autonkin.

Samalla haluaisin asua Vimpelissä, mutta muuttaa täältä pois.
En halua muuttaa pois rivitalosta, en kauas kotoa, en halua luopua pihastani.
Haluan opiskella kirjallisuutta. Äidinkieltä. Opettajaksi.
Haluan auton, enkä halua luopua kaksiostani. Täällä on tilaa.

Ymmärrän, että kaikkea ei voi saada mitä haluaa. Jostain on luovuttava, ja hyväksyn sen. Mutta päätösten tekeminen ja lopputulokseen tuleminen on vaikeaa, ja olisin enemmän kuin onnellinen, jos joku tulisi ja päättäisi asioista puolestani. Toinen hyvä vaihtoehto olisi päävoitto Eurojackpotissa. Ei sillä, että erityisesti haluaisin rahaa, mutta sillä, että se helpottaisi valitsemista.

Opiskelu olisi muuten varteenotettavampi vaihtoehto, mutta kun raha. Minulla on jo tutkinto, ja olen käyttänyt tukikuukausistani melkein kaikki. Ehkä reilulle vuodelle voisin vielä saada rahaa, mutta ei se riitä. Töitä voisi kai tehdä koulun ohella, mutta paljonko ilman, että opinnot kärsivät? Paljonko töitä on riittävästi niin, että sillä saa maksettua vuokran ja ostettua myös ruokaa, muista kuluista puhumattakaan?

Tiedän. Olen taas sortunut ja vajonnut asioiden märehtimiseen, vaikka varsin hyvin tiedän, että se on hyödytöntä. Toisekseen, ongelmani ovat häviävän mitättömiä ja pieniä. Kolmantena pointtina voisin heittää ilmoille sen, että loppujen lopuksi: tiedänkö edes, mitä haluan ja onko kaikessa kuitenkaan edes kyse haluamisesta? Missä on paikkani ja mikä on tehtäväni? .

Onneksi nämäkin asiat saa jättää Herran haltuun ja voin samalla luottaa siihen, että Hän pitää minusta huolen kaikissa tilanteissa. Hän ohjaa askeleeni. Loppujen lopuksi paras ratkaisuni on se, että ojennan käteni ja menen, minne Hän minua kuljettaa.

Näihin tunnelmiin tältä erää!
Toivottavasti huomennakin paistaa aurinko yhtä kauniisti kuin tänään.
Kevät <3

Jenna

Minä täällä taas, hej på dig

"Long time no see, long time no abc"

- Juhani Kontiovaara, Pasila

Vuosi on vaihtunut ja uusikin jo pitkällä. Työharjoitteluni on kääntymässä loppua kohti, valmistuminen siintää jo edessä ja tulevaisuus on tällä hetkellä tarkasteltuna avoimempi kuin koskaan ikinä ennen. En pysty edes arvaamaan, mitä tuleman pitää… Jännittävää!

Ajattelin tänään kirjoitella yleisesti vain kuulumisiani. Mitä olen alkuvuoden hommaillut, mitä kaavailen keväälle ja ylipäätään: mitä minulle kuuluu.

Ihan alkuun ja heti pitää olla innoissaan ja kertoa uudesta perheenjäsenestä. Ei, kukaan ei ole synnyttänyt (paitsi Nasun emo), vaan meille tuli mun vanhempien luokse pieni kissanpentu, jonka vissiin virallisempi nimi on Nasu, mutta jonka nimi vaihtelee tilanteen mukaan koko ajan. Itse kutsun sitä ehkä eniten riiviöksi tai yksinkertaisesti kullaksi. Se on ihana, raitainen ja villi karvapallero, joka syö multaa ja kiipeilee verhoissa. Se on käynyt takassa neljä kertaa ja vessanpöntössä kahdesti, ja sen lempiharrastus on muutenkin tehdä kaikkea, mitä ei saisi tehdä. Mutta on se vaan niin ihana. <3

Sitten taas arki itse on rytmittynyt melko lailla työharkan parissa, eli arkisin 8-16 välillä olen istunut näyttöpäätteen edessä naputtelemassa milloin mitäkin raporttia. Tammikuun kohokohta oli hiihtolomareissuni, joka oli varsinainen kiertue: menin ensin Tampereelle, jossa minulla oli erääseen työnhakuprosessiin kuuluva soveltuvuuskoepäivä (tulin siinä hakuprosessissa toiseksi), ja sieltä suunnistin Helsinkiin ensin Disciple16 –konferenssiin (joka oli MAHTAVA) ja sitten ystäväni luokse pariksi yöksi. Helsingistä menin Lahteen hoitamaan koulujuttuja, ja viimeiseksi VR kuljetti minut kiltisti Kokkolaan mummin pöperöille. Sen jälkeen oli taas tovi normaalimpaa arkea, johon kuitenkin on sekoittunut hieman häähumua: ystäväni pyysi minut kaasokseen ja hänen häitään on tässä pitkin helmikuuta suunniteltu. Polttarit oli reilu viikko sitten ja häät – iik – kahden viikon kuluttua. <3

Nyt viime viikonloppuna ystäväni Lahdesta tuli käymään. Oli aivan ihana viikonloppu, tehtiin hyvää ruokaa (mm. katkarapurisottoa, nam!) ja vaihdettiin kunnolla kuulumisia. Pitkästä aikaa tuli oikeasti rentouduttua ja nautittua vapaa-ajasta. Rentoutuminen onkin hyvä asia tässä välissä, sillä maaliskuu vaikuttaa kohdallani enemmän kuin kiireiseltä. Kiireet silloin ovat kyllä lähinnä positiivisia, mutta joka tapauksessa oli hyvä saada vähän hengähtää etukäteen.

Tänään paistaa aurinko ja mieli on sen mukainen. Olo on yllättävän pirteä, ja positiivisella tavalla levoton. Tämä pitäisi kyllä käyttää hyödyksi ja vaikka pistää kunnon kevätsiivoukset pystyyn, mutta jaa… :D 

Joka tapauksessa ihan hyvää kuuluu ja yritän nyt kyllä taas vähitellen päästä bloggailun makuun - tykkään siitä kovasti, mutta jotenkin se, kun töissä kirjoitti niin paljon vähän söi intoa kirjoittaa enää vapaalla. 

Paljon pusuja ja hyvää kevättä kaikille <3

Jennna