I just need you to show me this life

Iltaa!

Viime sunnuntai oli ihanan lämmin ja siitä saakka olen itsepäisesti pukeutunut nahkatakkiin, vaikka loppuviikkona sää ei suosinutkaan enää. Odotan auringon ja lämmön tuloa innolla! Kevätkevätkevät. Sunnuntaina olo oli niin energinen, toisin kuin sitten viikolla.

Kulunut viikko oli täynnä pitkiä koulupäiviä, joiden kulkuun ei tuntunut auttavan edes kahvi. Yhdellä tunnilla kyllästyin kohtalokkaasti ja päädyin selailemaan ensin Poets of the Fallin keikkakalenteria ja sitten yhtäkkiä hotelleja Arnhemistä, Alankomaista. 

Näiden kahden asian välillä on yhteys, kuten saatoitte arvata. Hupsista, päädyin varaamaan itselleni liput kesäkuulle Poetsien Arnhemin konserttiin ja ilmeisesti onnistuin myös nappaamaan VIP-lipun itselleni, mikä tarkoittaisi sitä, että yli 10 vuoden odotuksen jälkeen pääsen ehkä tapaamaan heidät... Olen innoissani. Enemmän kuin innoissani. Halkean. Pääsen ehkä viimein kiittämään heitä kasvotusten siitä kaikesta, mitä he ovat minulle antaneet. 

Joskus kannattaa kyllästyä tunnilla!

Toinen mukava juttu on se, että lähdemme Erasmus-matkalle Lontooseen vajaan kahden viikon kuluttua. Pääsen kohtaamaan suurensuuren pelkoni: merenalaisen junan. En pidä ajatuksesta, että kalat uivat pääni yläpuolella, saati sitten siitä, että siellä on myös veneitä. Laivoja. Yäk.

Joka tapauksessa Lontoo, ihanaa. Jostain syystä x iloitsen jo valmiiksi siitä, että pääsen puhumaan englantia kassatädeille ja he tulevat ymmärtämään. Toki myönnän: joka kerta kun onnistun asioimaan täällä ranskaksi, tulee hyvä mieli. Toki sitten taas on näitä tilanteita, että kun on pyytänyt kokista, saa rommia ja kun yrittää korjata asiaa, kassaneiti kaataa tympääntyneenä kokiksen rommin sekaan ja siinä seisot rommikolan kanssa ja mietit, mikä meni vikaan.

Tosiaan, viime viikko oli jälleen melkoisen koulupainotteinen, mutta muutamana päivänä jaksoimme puuhata muutakin. Keskiviikkona käytiin keilaamassa ja lauantaina La Vallée Villagessa, Outlet-kylässä, jossa on luksusmerkkien outlet-puoteja. Kallistahan kaikki siellä oli edelleen, mutta mukava oli käydä. Löysin itsekin jotain pientä, en tosin mistään ökykalliista liikkeistä.

Väsymyksen niska onneksi taittui viime yönä. Muutamana viime päivänä on huimannut ja päätin mennä aikaisin nukkumaan kun palattiin Outlet-kylästä. Huomenaamunakin saa nukkua rauhassa, sillä koulu alkaa vasta yhden maissa. Toivon, että viikolla jää paljon aikaa kaikkeen mukavaan koulujuttujen lisäksi. Jos ei muuta niin olisi kiva viimeinkin päästä käymään Louvressa - se on ollut suunnitteilla jo liian kauan aikaa! :D

Nyt kuitenkin taidan edesauttaa ensi viikon vireystasoani ja painua pehkuihin. Hyviä öitä ja kauniita unia!

Jenna

P.S Muokkailin blogini asetuksia ja nyt kaikkien pitäisi pystyä kommentoimaan halutessaan vaikkei kirjautuisikaan sisään. :)

Toimii kuin ranskalainen vessa

Kuten jo aikaisemmista postauksistani olette saattaneet huomata, koen Ranskan ja etenkin suur-Pariisin alueen hyvin ristiriitaisena vastakohtien kotina. Kulunut viikko on ainoastaan vahvistanut tunnetta, ja voin kertoa, että kun palaan Suomeen, mikään ei tunnu enää miltään.

Eikö joku asia toimi? Pitääkö asia korjata? Yleensä Suomessa vastaavassa tilanteessa korjauksen jälkeen ongelma on ratkaistu. Ranskassa ongelman tilalle on tuotu uusi ongelma.

Kerronpa teille tarinan, joka on täysin totta ja tapahtui alkuviikosta. Ystäväni asuu Pariisin keskustassa aivan Eiffelin juurella viihtyisässä naapurustossa, kävelymatkan päässä Pariisin sydämestä. Kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta? Tavallaan joo. 

Asunto on söpö. Pienehkö, mutta kompakti. Ystäväni viihtyy siellä. Alkuun oli pieniä ongelmia vessan kanssa, mutta joku aika sitten putkimiehet kävivät korjaamassa asiaa ja kaikki on hyvin.

Vai onko?

Alkuviikosta olin siis ystäväni luona ja yhdessä teimme ranskan kotitehtäviä. Hän kertoi, että oli huomannut aamulla vessassa taas jotain hämärää ja ihan kuin testatakseen päätti vetää sen. Se oli virhe.

Suihkuhuoneesta alkoi kuulua pientä pulputusta ja no, en oikeastaan edes haluaisi kirjoittaa tätä, mutta se näky, mikä suihkussa odotti, oli herkullinen. Koko koppero tulvi sitä itseään, ja ruskean meren seassa lillui jopa vessapaperia, joka riisti meiltä mahdollisuuden uskotella, että se on vain likavettä. 

Itkeäkö vaiko nauraa oli ensimmäinen reaktio sen jälkeen, kun havaitsimme, että kyllä, tämä ihan oikeasti tapahtuu. Sen jälkeen tuumimme, että joo-o, mitä muutakaan oikein odotimme - pakkohan joku ongelma oli tulla!

ONNEKSI viemäri imi ihan itsekseen kaiken sen takaisin, mitä oli sylkenytkin. 

Samana päivänä ongelmia oli muuallakin. Metroliikenne oli useina hetkinä ihan seis, ja koulusta lähtiessämme jouduimme kiertelemään ylimääräistä parin tunnin ajalta. Never trust a metro.

Never trust a metro. Ystävältäni lähtiessä metroliikenne oli taas pysähtynyt ja odotin asemalla ymmärtämättä, mistä oli kyse reilun 20 sotilaan kanssa. Joku aina kuulutti jotain, mutta ainoa, mitä ymmärsin oli messieurs et mesdames ja merci. Se, mitä noiden ilmaisujen välissä kerrottiin, oli pelkkää puuroa. Päädyin kysymään käännöstä, ja selvisi, että jotain oli metron edessä ja ei tiedetä, milloin seuraava metro tulee. Puolilta öin kotiuduin väsyneenä ja vannoen, että nyt opettelen bussiaikatauluja.

En opetellut bussiaikatauluja. Edelleen sokeana luotan metroihin ja kun se seuraavan kerran jättää ilmaantumatta, ihmettelen sitä aivan, kuten kaikkina muinakin kertoina. 

Torstaina oli vapaata. Arkivapaat ovat parhaita, sillä arkena ei ole ihan niin suurta ruuhkaa kuin viikonloppuisin ja arkena aukioloajat paikkoihin on pidemmät. Päätimme mennä brunssille, me kolme suomalaista ja saksalainen, vaikka juuri brunsseja on hyvin vähän arkisin.

Löysimme kivan ravintolan, joka tarjosi brunssia alle 20 euron. Metrossa oli muuten taas ongelmia, näin ohimennen mainittuna. Joka tapauksessa kaikki päästiin ajoissa perille ja löysimme heti ravintolan, jota etsimme. Se oli pieni ja ihanan kodikas. Palvelu oli ystävällistä ja ruoka... Ruoka oli aivan ihanaa. Sinä päivänä paistoi myös aurinko, ja se teki Pariisista tavallistakin kauniimman. Tuntui keväältä!

Sää alkaa olla tarpeeksi lämmin kevättakille. Hylkäsinkin jo toppatakkini, joka alkoi käydä kuolemaksi etenkin metrossa ja koulun portaissa. Linnut visertää (muutkin kuin perhanan pulut) ja aurinkolaseillekin olisi käyttöä elleivät ne olisi Suomessa.

Toivon, että kevät lähtee tästä kunnolla käyntiin sillä huomaan, kuinka lämpö ja valo nostaa hymyn huulilleni. Toimin aurinkoenergialla, jaksan innokkaammin eteenpäin kun päivä pitenee! 

Lähetän lämpöä Suomeenkin!

Jenna