Vaahtokarkkisiirappia?

Terveisiä vaihteeksi Vimpelistä!

Täällä tuulee ja syksy on Lahteen verrattuna paljon pidemmällä. Ulkona sataa keltaisia lehtiä ja maa on mutainen. Kissan tassujen jäljet erottuvat hyvin keittiön valkoisella lattialla, jonka äiti vasta kuurasi kiiltäväksi. Kuuntelen Poets of the Fallin uutta levyä Spotifystä ja kirjoitan. Ennen kaikkea juuri nyt elämä vaan on. Voisin jäädä tänne loppuvuodeksi.

Lahden kaunis asema

Kulunut viikko on ollut ennen kaikkea sekava. Muistettavia asioita on ollut paljon, ja se kuuluisa "to do -lista" on loputon. Ainakin pitkä. Vähän väsyttää ja mieli on levoton. Huvittaisi tehdä paljon kaikenlaista, mutta tähän on nyt tyydyttävä. Puurra, puurra ja pakerra!

Onneksi ei ole tarvinnut olla ajatustensa kanssa yksin. Onneksi on ollut kuuntelevia korvia. Onneksi on ystäviä.

Omissa silmissä kaikki näyttää välillä vähän harmaalta, mutta ystävät voivat auttaa huomamaan värejä. Omassa pienessä päässään kasvattaa pikkumurheista isoja mörköjä, jotka voi kuitenkin oikeassa valossa ystävän avulla hahmottaa harmittomiksi. Sanotaan, että kun rakkauden jakaa, se vähintäänkin tuplaantuu, mutta olen havainnut, että huolille käy päinvastoin.

Kiitos sinulle, ystävä! :)

On myös ihanaa kuulla, kuinka joidenkin ystävien haaveet toteutuvat. Ne asiat, joista ollaan joskus yhdessä puhuttu ja toivottu tapahtuvan käyvätkin toteen. Lisäisinkin tuohon yllä olevaan höpötykseeni, että jaettu ilo tarttuu. Rakkaus kasvaa, huolet kuihtuu ja ilo tarttuu.

Saatatte ajatella, että nyt se on ihan päästä pehmennyt se Jenna-parka. Ei siinä mitään, mahdollisesti olette oikeassa,

Mitäpäs muuta? Tosiaan, reilun viikon aikana olen opiskellut, nähnyt muruja, käynyt samassa leffassa ku Antero Mertaranta (nojö), näpertänyt puhelinta liikaa ja syönyt iskän synttärikaakkua, koska se meni vanhenemaan taasen. Nyt siis Vimpelissä ja maanantaina paluu Lahteen.

Ei tässä sen kummempia, siis. Vielä kuukausi, niin sitten ollaan jo paljon selvemmillä vesillä monen jutun suhteen. Sitä odotellessa. :)

Palaillaan!

Jenna

Close enough

Tänään oli pitkästä aikaa jotenkin todella hyvä päivä; paljon rennompi olo kuin mistä olen koko syksynä saanut nauttia. Sain eilen purettua sydäntäni ystävälle ja yhdessä rukoiltiinkin asian puolesta. Sydän keveni ja tänään aamupäivällä sain vielä ajatuksiani paremmin kasaan opinnäytetyön osalta. Se, mikä vielä eilen oli päässäni sumeaa massaa muotoutui hetkessä pieniksi päätöksiksi ja suuntaviitoiksi, joita lähteä seuraamaan.

Viime viikko erityisesti on ollut tiukka ja jossain mielessä lannistavakin. Suurin syy lienee monen tärkeän tekijän epävarmuus ja se tunne, että monessa suhteessa aikataulut hyppivät silmille ja siitä huolimatta turhan moni asia on avoinna. Luulin aikaa olevan enemmän, mutta jouduttuani tekemään isoja muutoksia suunnitelmiini opparin suhteen yhtäkkiä tajusin, että ei, sitä ei ole. Mutta tämä päivä on ollut iso askel kohti parempaa.

Tänään näin toista ystävää, joka on tällä viikolla suuntaamassa vaihtoon. Kävimme lounaalla ja kiertelemässä kaupunkia. Sää oli mainio: hieman viilennyt, mutta syksyisen aurinkoinen. Lahtikin näytti oikeastaan kodikkaalta.

Ajanvieton ohella hoidin myös erään keskeisen asian pois alta: käynnin kirjastossa. Kirjastoreissu tuotti tulosta, ja muutama lähdeteos löytyi vihdoin. Olin vain aikaisemmin etsinyt väärästä paikasta. Lukemista riittää nyt hetkeksi, mutta onpahan nyt ainakin jotain, mistä lähteä kirjoittamaan!

Piipahdettiin lisäksi kirjakaupassa, josta matkaan lähti kaksikin opusta. Ei mitenkään suunnitellusti, mutta toinen oli alessa ja toinen muuten vaan hyvä karttoineen. Kuitenkin on kiva, että on joku opas, jota hyödyntää siellä Parriisissa. Ei, netistä ei tietenkään löytyisi mitään tietoa tai karttoja tai mitään... ;) Oikeasti, luotan kyllä paperiseen kartastoon enempi kuin puhelimeni navigaattoriin. Sitä paitsi enhän ihan heti pysty käyttämään nettiäkään siellä! Niin!

Joo. Tuli myös ostettua pullo limsaa ihan vaan siitä ilosta, että pullon kyljessä oli kaksiosainen nimi. Kyseessä ei edes ole oma nimeni, mutta kaksiosaisuus oli se, mikä teki "close enough" -tunteen ja no, lopputulos on tiedossa. Olen idiootti. :D Mutta pienet ilot on joskus niitä, mitkä piristää aidosti! Poets of the Fallin "Stay"-kappaletta siteeraten: "It's the little things that make the world".

Toivottavasti pienet hymynaiheet löytävät tiensä tuleviinkin päiviin ja huolet hälvenevät.

Hyviä öitä ja kauniita unia!

Jenna-Maria

Arki

Pienenä muistan leikkineeni mummin kirjoituskoneella jotain toimiston tätiä, joka kirjoittaa jotain tärkeää viestiä hörppien kahvia isosta mukista. Vähän isompana istuin meidän ensimmäisen pöytäkoneen ääressä sen ollessa kiinni ja muka kirjoitin sähköpostia nauttien äänestä, joka kuului kun pienet sormeni naputtelivat jähmeitä näppäimiä epämääräiseen tahtiin.

Osaisinpa yhä olla niin innoissani, kun pitää lähettää meilejä. Tai soittaa. Jaksaisinpa istua selkä suorassa läppärini edessä ja hymyillä kiherrellen tyytyväisenä samalla, kun sormeni nakuttavat tekstiä tulemaan. Todellisuudessa istun erittäin epäergonomisessa asennossa lattialla ja ihan vaan kirjoitan. 

Kulunut viikko on ollut hullu. Siihen on kuulunut asioiden hoitamista moneen suuntaan, ystävien hyvästelyä kun ne lähtee maailmalle, käynti Helsingissä, liikaa kahvia, päänsärkyä, kiireisiä aamuja, haavakipua, bussiaikataulujen muistelua, uuteen puhelimeen totuttelua, kävelyä, paljon kävelyä, sähköposteja, netin takkuamista... Arki on täällä taas.

Toivon, että arki alkaa sujua mutkattomasti ja mitään yllättäviä takaiskuja ei ainakaan vaihtoasioiden tai opinnäytetyön kanssa tulisi. On kyllä ollut ihan mukava päästä tekemisen makuun ja saada jotain aikaiseksikin - ei ole niin saamaton olo. 

Kalenteri on täyttynyt vauhdilla ja pahasti näyttää siltä, että loppuvuosi tulee menemään hujauksessa. Vauhti vaan kiihtyy! :) Syksy on koulujuttujen ohella täynnä monenlaisia kiinnostavia juttuja, joista ehkä kaikista kivoin on Uncover-raamis, jota saan alkaa vetämään täällä Lahessa. Jään mielenkiinnolla odottamaan kaikkea, mitä syksy vielä tuokaan tullessaan! 

Tällä kertaa päätän postauksen tähän.

Moro!

Jenna

Mulla on menolippu Pariisiin

Tammikuun 22. liian aikaisin aamulla se koittaa. Lähtö sinne, missä olen haaveillut jo hyvin pitkään eleleväni jonkun aikaa. Pariisi, toivottavasti vastaat odotuksiini ja ylitätkin ne! Potentiaalia ainakin on.

Vaikka liput on siis olemassa, pitänee pysyä maan pinnalla. Tarkennettuna sateisen ja kolean Lahden kamaralla kyhjöttäen.

Loma jäi taa. Tai mikä loma se on, kun oli niin kovasti hommaa, mutta siis se aika, kun ei tarvinnut raahautua säännöllisesti minnekään tiettyyn paikkaan on nyt ohi. Kesä on mennyttä ja sen mukana - Luojan kiitos - myös kesäkurssit. Mielenterveys siinä meni, mutta raskaimmastakin tehtävästä tuli täysi 5, ja olo on onnellinen. Kai se pakertaminen kannatti!

Kuitenkaan vapauden tunteesta ei ehtinyt nauttia hetkeäkään - nyt on se aika, kun voin oikein luvan kanssa panikoida opparini takia. Yhtäkkiä se ajatus, joka mielessäni loisti niin kirkkaana koko työn suhteen on poissa. Tilalla on suuri musta aukko, joka imee itsevarmuutta. Tuleeko tästä mitään?

Pariisi, Pariisi. Siinnät jo silmissäni. Olet se valo tunnelin päässä, se palkinto, joka odottaa siellä, kun selviän syksyn haasteista. Ja minähän selviän!

Vaikka se tuttu vanha stressi mieltä kiusaakin, fiilis on loistava. On aikaa, on ajatuksia, jopa intoa. On syksy, on mahdollisuuksia. Ennen muuta olen etuoikeutettu, kun saan opiskella. Ennen muuta olen onnellinen juuri nyt.

Kaikki on hyvin. Ja hui, mulla on; mulla ihan oikeasti on nyt se menolippu Pariisiin! Jännittävää. :)

Sateista ja ihanaa syyskuuta kaikille! (Kyllä, sateinen on ihana)

Jenna