The place that sends you mad

Bonsoir!

Aika Pariisissa on mennyt kuin siivillä. Ei hetken rauhaa! En pidä sitä pahana asiana, on ollut hauskaa. Ja haastavaa. Ennen kaikkea haastavaa.

(NOTE: Vaikka koko merkintä on enemmän tai vähemmän taivastelevaan sävyyn kirjoitettu, älkää käsittäkö väärin. Minä nautin joka hetkestä. Täällä on ihanaa olla, ja vaikka aika ajoin asioiden toimimattomuus rasittaa, on vain hauska elää ja kokea tätä kaikkea. Täällä on paljon kaikkea hyvää, joka kompensoi sitä pahaa. enkä edes sanoisi kaikesta, että pahaa. Epämääräistä on parempi ilmaisu!)

Olen aina kuullut puhuttavan siitä, kuinka ranskalaiset puhuvat heikosti englantia. Se on valetta. Ranskalaiset eivät nimittäin puhu englantia juuri ollenkaan. Ainakaan metroasemilla kun yrität ostaa metrokorttia tai selittää, kuinka kortti ei toimi. Sekään ei auta, että yrität puhua ranskaa, sillä aksentistasi paistaa läpi se, ettet ole paikallinen, joten no service for you! :D

Ranskalaisilla ei ole kiire minnekään. Ainakaan asioiden hoitamisessa. Meidän piti saada opiskelijakortit ensimmäisenä koulupäivänä, mutta vasta nyt tänään saatiin paperi, joka käy opiskelijakortista sen aikaa, että saadaan varsinainen kortti. Kaikki on hyvin hyvin hyvin monimutkaista täällä. Opiskelijakortteihin liittyen oli tilanne, kun eilen mentiin hakemaan sitä edellä mainittua paperiversiota. Ainoastaan osa luokasta sai sen, sillä vain toinen kanslisteista oli paikalla. Muiden paperit olivat toisen kanslistin pöydällä, mutta tämä toinen kanslisti ei voinut niitä meille antaa ja meidän piti lähteä tyhjin käsin taas vaihteeksi.

Kerran taas jouduttiin menemään erikseen koululle viemään paperi toimistosta A toimistoon B, joiden etäisyys toisistaan on 10 metriä. Meidän ei tarvinnut allekirjoittaa mitään, ei sanoa mitään - ainoastaan kiikuttaa paperi sen 10 metriä oikealle ja palata kotiin. Toinen juttu oli, kun ystäväni tarvitsi erään opettajan yhteystietoja ja kysyi sitä toiselta opettajalta. Hän ei saanut edes sähköpostiosoitetta, koska sitä ei yksinkertaisesti kuulemma voinut antaa...

Nyt siis tiedän, mitä on ranskalainen byrokratia! Katsokaapa videopätkä alta; ei oikeasti voisi olla osuvampaa.

Välillä tuntuu, että täällä elää ihan kuin komediassa. Paljon outoja asioita tapahtuu toistensa perään. Esimerkiksi metrot ovat ihan oma lukunsa! Suomalainen oma tila ei ole mikään käsite siellä, kun et voi enää olla varma mistä yksi ihminen alkaa ja toinen loppuu. Hyvä, kun saa henkeä! Metroissa on myös kaikenlaista porukkaa: koskettelevia vanhoja miehiä, pissalta haisevia laitapuolen kulkijoita, opiskelijoita, perheenäitejä, koiria, katumuusikoita, rahaa kerjääviä ranskaksi huutavia ihmisiä, turisteja... Kaikki tietenkin yhtä aikaa samassa vaunussa. Vielä kun ajattelet, että vaunuun ei todellakaan mahdu enää ketään, sinne tunkee vielä kuusi ihmistä.

Yhtenä päivänä myöhästyttiin tunti koulusta, koska koulumatkan varrella sijaitsevalla metroasemalla oli pommiuhka ja metro ei kulkenut. Toisena päivänä humalainen yritti työntää minut metron alle. Eli ei ne asematkaan aina kauhean mukavia ole.

Koulurakennus on kuin hylätty mielisairaala. Pelottava, kulahtanut. No aula oli maalattu alkuviikosta! Kuitenkin uskoisin, että siellä olisi ihan loistavat puitteet kauhuleffalle. Vessassa käyminen kieltämättä myös vähän tuntuu kauhuleffalta. (Tänään onneksi löydettiin toiselta käytävältä parempi vessa).

Opiskelu siellä on muuten ihan jees. Luokat on aika siistejä, mutta niissä on kylmä. Taso on ollut toistaiseksi aika helppo, mikä on aika ajoin vähän myös kyllästyttänyt. Meillä on kuitenkin todella mukava luokka: seitsemän vaihtaria ja jonkin verran ranskalaisia, ja opettajista kaikki hallitsevat englannin. Suurin osa heistä ei sitten kyllä olekaan ranskalaisia.

Ikävää koulussa on se, että kaikki on siellä hyvin tiukkaa. Ala-aste meininki! Kaikkeen tarvitaan lupa ja todisteita. Jos esimerkiksi läheiseni kuolisi Suomessa ja haluaisin olla sen vuoksi pois koulusta, tarvitsisin kuolintodistuksen, jotta voisin todistaa tilanteen aidoksi. Poissa ei missään nimessä saa olla ilman todisteita aiheellisuudesta, joten siksi tämäkin... Itse koen sen kyllä aika sydämettömäksi. Muutenkin, jos haluaisin olla pois koulusta, eikö se olisi enemmän oma asiani ja minulta pois kuin koululta? Joka tapauksessa TOIVON, etten tule sairaaksi. En halua mennä lääkäriin hakemaan todistusta siitä, että olen sairaana. En halua edes yrittää selittää tilannetta ranskaksi.

Mutta kuten sanottua, rakastan täällä olemista silti. On niin paljon upeita asioita, jotka peittoavat kaiken muun! Kaikki ongelmat täällä on jälkikäteen lähinnä naurattanut ja samalla opettanut arvostamaan toimintamalleja Suomessa. Se maahan on paratiisi! Mutta Ranska. Pariisi. Täälläkin on paljon kaikkea ihanaa.

Koti

Esimerkiksi ruoka. Tarvitseeko tätä edes avata? Olen jopa sortunut kuvaamaan annoksia ihan vaan siitä ilosta, että saisin lisäillä niitä tänne. Itse asiassa kännykässäni on enemmän kuvia ruoista kuin nähtävyyksistä. Ja yhä edelleen Pariisi, se vaan on niin upea kaupunki. Paljon nähtävää riittää edelleen! Kävin myös viime sunnuntaina ruotsalaisessa kirkossa, joka oli tosi kiva. Menin kyllä heti mokaamaan ehtoollisella, kun leivän viiniin dippaamisen sijaan tungin sen vanhasta tottumuksesta suoraan suuhuni ja jouduin juomaan siitä maljasta suoraan... Awkward.

Kuluneella viikolla ollaan paitsi säädetty kaikkien juttujen kanssa, käyty koulua ja syöty (liian) hyvin, ollaan hieman ehditty kierrellä kaupunkia ja shoppailla ja siinä sivussa ihailtu maisemia. Uusiin ihmisiinkin on ollut mahtavaa tutustua, ja kuten aikaisemmin mainitsinkin, meidän ryhmä vaikuttaa hyvältä. Niiden tyyppien seurassa lukukausi hylätyssä vankimielisairaalassa tulee varmasti olemaan ikimuistoinen... ;)

Ehkä tässä on riittävästi tältä erää, palaillaan taas! Hurja, miten paljon kuitenkin olisi sanottavaa, vaikka aikaa ei edes ole mennyt niin paljoa. Kaipa se tästä vielä tasoittuu! :)

Bonne nuit!

Jenna

P.S QWERTY-näppäimistö, minä rakastan sinua!