Heinäkuun harmaa

Vaikka edellisestä postauksesta on kulunut parikymmentä päivää, kuulumiseni eivät ole kamalasti muuttuneet. Olen edelleen Vimpelissä, edelleen harkkapaikkaa vailla ja edelleen aavistuksen verran lamaannuksissa.

Valehtelisin, jos väittäisin, ettei koko aikana ole tapahtunut mitään. Kyllä on. On ollut markkinoita, olen ollut mökillä, Kansanlähetyksen telttapäivillä, molemmissa mummoloissa, nähnyt kavereita, käynyt Keskisellä... Tällä viikolla piipahdin Tampereellakin. Kaikenlaista pientä kivaa ohjelmaa on siis kyllä ollut. Kuitenkin päällimmäinen fiilis on ollut vähän alakuloinen, enkä edes kunnolla itsekään tiedosta miksi.

Olen ollut jotenkin täysin pysähdyksissä. Se oikeastaan jopa ärsyttää minua nyt - olo on saamaton. Mikään ei etene ja mitään ei tapahdu. Olen vähän yrittänyt soitella harkkapaikkoja, mutta huonolla menestyksellä. Kaikki ovat lomalla.

Lomalla olen tavallaan itsekin. Mutta murehdin liikaa rentoutuakseni. Oikeastaan jopa kaipaan koulua tai töitä, kaipaan arkea ympärilleni luomaan merkitystä päiviin. Lukujärjestyksiä rytmittämään päiväohjelmaa. Säännöllisyyttä. Pientä hälinää ympärille, ohjelmaa ja sisältöä ja puuhaa.

Ulkona sataa taas vaihteeksi. Taivas on harmaa, ja niin on mielenikin tavallaan. Pakko sanoa, että onpa ollut harmaa heinäkuu. Kylmä ja kankea.

Syksykin on jo nurkan takana. Toivon, että se tuo tullessaan rauhaa ja rakkautta, lämpöä ja energiaa. En ole ihan oma itseni, ja vaikka joskus muutos on ihan hyvästäkin, tässä tämänhetkisessä tilanteessa on paljon myös sellaista, jonka toivon katoavan.

Onneksi on sauna lämpiämässä ja loppujen lopuksi asiat hyvin muutenkin. Kyllä tämäkin taas tästä, pikku hiljaa.

Suukkoja,

Jenna

Pahvilaatikosta päivää

Ensimmäinen oikeasti lämmin päivä tänä kesänä. Juuri sellainen keli, että oikein pitäisi mennä pihalle ja nauttia auringon kutittelusta iholla. Taidan mennäkin ihan kohta; nappaan lasin sitruunakivennäisvettä, kynän ja paperia ja istahdan terassille aurinkoon kirjoittelemaan. Pari viimeistä päivää on tehnyt mieleni kirjoittaa, mutta taidan potea tyhjän paperin syndroomaa ja sanoja ei vain tule. Ongelman ydin on siinä, etten osaa päättää, mitä lähtisin kirjoittamaan.

Tuntuu, että Vimpelissä ei ole aikaa. Tarkoitan, että kello täällä ei käy. Päivät eivät vieri hitaasti tai nopeasti, ne vain ovat. Aamulla herään, juon kahvia, annan päivän valua miten se milloinkin tahtoo ja illalla käyn nukkumaan. Olen pause-nappula pohjassa ja odotan tietämättä edelleenkään, että mitä.

Suomessa ollessani olen vain seurannut muiden suunnitelmien perässä. Tällä viikolla kävin Ähtärissä katsomassa pikkupandaa ja Keskiselle olen eksynyt jo kahdesti kolmen päivän sisällä. Olin taannoin Kokkolassa, josta ostin kirjoja.

Olen lukenut liikaa, syönyt liikaa, pysynyt neljän seinän sisällä liikaa. Olen vain tapittanut ikkunan läpi sadetta ja kun se on tauonnut, en ole liikahtanut mihinkään. Olen vain kääntänyt sivua kirjassani, tuijottanut Breaking Badia dvd:ltä ja haaveillut asunnosta.

Lähetin työhakemuksen yhteen firmaan, jonne nyt todella haluaisin harjoitteluun. Olen odottanut vastausta ja katsellut asuntoja paikan läheisyydestä ja melkein kuvitellut elämäni sinne alueelle. Tapani mukaan siis nyljen juoksevaa karhua. Tiedostan kyllä, että ennen kuin minulla on varmasti harkkapaikka on turhaa edes vilkuilla kämppää... Mutta minkäs teet.

Olen ihan menettänyt kaiken vetoni. Mikään ei oikein huvita viimeisen päälle. Vimpelillä on aina ollut sellainen vaikutus minuun: muutun turhautuneeksi ja koen olevani pakattuna pahvilaatikkoon. Nyt kuitenkin koen olevani vielä tavallista vimpelitilaa uuvahtaneemmassa tilassa.

Tilasin äsken lisää kirjoja ja koneellani on välilehtinä asuntoilmoituksia. Olen ihan höpsö.

Diagnosoin itselleni yleisen väsymyksen, joka vain sattuu nyt pääsemään purkautumaan. Takana on täysi kevät, eli ei ehkä ihme, että veto on poissa. Yritän kyllä ryhdistäytyä, mutta toisaalta täytyy ehkä antaa itselleen vieläkin aikaa. Aikaa olla ja rentoutua.

Toivokaa puolestani, että saisin sen työpaikan ja pääsisin viimein oikeasti kämpän hakuprosessiin ja muuttopuuhiin! Toivon, että seuraavan kerran kirjoittaessani voisin kertoa teille, että sain sen paikan. Toivon myös, että saisin lisää puhtia ja tarmoa.

Terve!

Jenna