Viimeksi kirjoittaessani kissojakin oli vain yksi. Nyt niitä on tuplaten, sillä Nasun ihana sisko Nala muutti myös vanhempieni kotiin pitämään energiatasoa korkealla. Ihania palleroita. <3
Viimeksi kirjoittaessani olin vielä työharjoittelussa. Nyt olen valmistunut, mutta tunnen oloni sitäkin keskeneräisemmäksi. En vieläkään tiedä, mitä seuraavaksi. Töitä? Opiskelua? Olen laittanut hakuja vetämään pariin kouluun, sillä vasta nyt tunnen tietäväni, mitä oikeasti haluaisin opiskella ja tehdä työkseni. Toisaalta taas työelämään siirtyminen houkuttelisi paljon, ja valehtelematta syy on erityisesti taloudellinen. Voisi hankkia autonkin.
Samalla haluaisin asua Vimpelissä, mutta muuttaa täältä pois.
En halua muuttaa pois rivitalosta, en kauas kotoa, en halua luopua pihastani.
Haluan opiskella kirjallisuutta. Äidinkieltä. Opettajaksi.
Haluan auton, enkä halua luopua kaksiostani. Täällä on tilaa.
Ymmärrän, että kaikkea ei voi saada mitä haluaa. Jostain on luovuttava, ja hyväksyn sen. Mutta päätösten tekeminen ja lopputulokseen tuleminen on vaikeaa, ja olisin enemmän kuin onnellinen, jos joku tulisi ja päättäisi asioista puolestani. Toinen hyvä vaihtoehto olisi päävoitto Eurojackpotissa. Ei sillä, että erityisesti haluaisin rahaa, mutta sillä, että se helpottaisi valitsemista.
Opiskelu olisi muuten varteenotettavampi vaihtoehto, mutta kun raha. Minulla on jo tutkinto, ja olen käyttänyt tukikuukausistani melkein kaikki. Ehkä reilulle vuodelle voisin vielä saada rahaa, mutta ei se riitä. Töitä voisi kai tehdä koulun ohella, mutta paljonko ilman, että opinnot kärsivät? Paljonko töitä on riittävästi niin, että sillä saa maksettua vuokran ja ostettua myös ruokaa, muista kuluista puhumattakaan?
Tiedän. Olen taas sortunut ja vajonnut asioiden märehtimiseen, vaikka varsin hyvin tiedän, että se on hyödytöntä. Toisekseen, ongelmani ovat häviävän mitättömiä ja pieniä. Kolmantena pointtina voisin heittää ilmoille sen, että loppujen lopuksi: tiedänkö edes, mitä haluan ja onko kaikessa kuitenkaan edes kyse haluamisesta? Missä on paikkani ja mikä on tehtäväni? .
Onneksi nämäkin asiat saa jättää Herran haltuun ja voin samalla luottaa siihen, että Hän pitää minusta huolen kaikissa tilanteissa. Hän ohjaa askeleeni. Loppujen lopuksi paras ratkaisuni on se, että ojennan käteni ja menen, minne Hän minua kuljettaa.
Näihin tunnelmiin tältä erää!
Toivottavasti huomennakin paistaa aurinko yhtä kauniisti kuin tänään.
Kevät <3
Jenna
