Lomaviikko on lopuillaan, ja maanantaina olisikin heti tentti. Paluu arkeen oikein rytinällä! Ei sillä, vaikka lomaviikko olikin mukava, mulla on liikaa tekemättömiä asioita, joita en ole kyennyt hoitamaan. Tarvitsen vastauksia opettajilta niin Ranskasta kuin Suomestakin, ja näin lomaviikolla se on vaikeaa. Kukaan ei lue sähköposteja, mikä on tietty ymmärrettävää.
Kämppikseni lähti jo viikko sitten Suomeen käymään, ja olen ollut koko loman ajan itsekseni. Paria kaveria olen tavannut ja hieman Pariisin puolella seikkaillut, mutta muuten yllätin itseni sohvannurkasta nököttämästä ja tuumimasta kaikkea. Ja koska ajattelulle oli aikaa, havaitsin itselläni myös pienen koti-ikävän poikasen, joka nosti päätään kunnolla ensimmäistä kertaa tämän vaihdon aikana.
Yhtäkkiä oli ikävä kaikkia ja kaikkea. Perhettä, kissaa, ystäviä, saunaa, nalle-puuroa, tylsää koti-iltaa Salkkareiden parissa, suomenkielistä sunnuntai-jumalanpalvelusta, hyvänmakuista hanavettä, Vimpelin Vetohallia, loskaa kengässä... Samalla tiedän yliromantisoivani kaikkea. Kuka nyt ihan tosissaan nauttii loskasta kengässä?
Kutsukaa hankalaksi ihmiseksi, mutta ei tämäkään tilanne niin yksinkertainen ole. Nimittäin huolimatta ikävästä, en millään olisi vielä valmis lähtemään täältä kotiin. Niin paljon asioita on vielä tekemättä ja näkemättä ja kokematta.
Ikävä, sehän kuuluu asiaan. Se on tervettä. Enemmän olisin huolissani itsestäni, jos en tuntisi ikävää ollenkaan. Se kertoo siitä, että kotimaassani ja kotonani minulla on hyvä olla. Se kertoo siitä, että kun tämä mahtava kevät täällä Ranskan maassa päättyy, voin kuitenkin pitää hymyn huulillani, sillä tiedän. että paikka, jonne palaan, on ollut ikävöimisen arvoinen.
Palaten lomaviikkoon, täytyy myöntää, että huolimatta kyvyttömyydestäni oikeasti ottaa rennosti, ovat akkuni silti latautuneet. Se, mitä tarvitsinkin, oli yksinolo ja hetki aikaa ihan omalle itselleni. Hiljaisuus tai aika ajoin lempimusiikki taustalla ja ihan vain oleminen on tehnyt tehtävänsä.
Käytiin yhtenä päivänä kattelemassa autoja. Kuvassa kiva Pösö :))
Tähän loppuun ajattelin liittää muutamia kuvia Pompidou-keskuksessa olleesta Jeff Koonsin näyttelystä. L'art...
Kaksi ballerinaa, tämä teos oli mielestäni ihan nätti
Mun lemppari! PUPUPU <3
Pompidoun puodista löytyi jotain tuttua!
Hau.
Nää oli näitä "okei" -hetkiä. Teoksen nimi oli joku Hulk-Elvis.
Ilmapallokoira oli syy, miksi haluttiin kyseiseen näyttelyyn :D
Jeff Koons BMW
Tässä oli kaiken huippu: lasten uima-allas/vene täynnä pölkkyjä. Näin tyhmänä meitä pidetään... :D
Taidenäyttelyssä oli siis jos jonkinmoista nähtävää, ja olin iloinen, että mentiin. Jeff Koonsin näyttely oli lähinnä hauska ja virkistävä, materiaaleilla ja ajatuksilla leikkivä. Pidän ehkä eniten taiteesta, jossa on "sielu" ja jotain syvällisempää takana (ei teennäisesti, vaan aidosti joku idea), mutta vaikka näistä sellaista fiilistä ei tullut, oli moni niistä näkemisen arvoinen. Ilmapallokoira ei ollut pettymys!
Heippa! Tällä kertaa jaan kanssanne lähinnä pikaiset kuulumiset.
Pari päivää ja siitä on kuukausi. Kuukausi, joka tuntuu viikolta. Olen ollut täällä viikon, ja jos aika juoksee samalla tapaa edelleen, edessä on enää neljä ja puoli viikkoa.
Kuukauteen on mahtunut paljon koulua, paljon tehtäviä, paljon ruokaa, paljon nähtävyyksiä, paljon uusia ihmisiä, paljon kieliongelmia, paljon kaikkea. Ei ole oikeastaan ollut päivää, jona ei olisi tehnyt mitään. Kalenteri on ollut niin pullollaan, että edes ikävään ei ole ollut aikaa.
Totta kai on ikävä teitä kaikkia muruja Suomessa. Olisi idioottia väittää mitään muuta. Yksi päivä ikävöin Alajärveä, enkä todellakaan tiedä miksi. Suomen siisteyttä ja asioiden helppoutta siellä ikävöin välillä myös. Siitä huolimatta ei ole ollut sen kummemmin aikaa tuntea sitä ikävää. Se on olemassa, mutta vielä se ei tunnu kuin hetkittäisinä sykäyksinä, silmänräpäyksinä.
Sitten viime postauksen on tapahtunut taas vaihteeksi paljon asioita. En muista kertoa niistä kaikkia, tiedän jo valmiiksi. Pahoitteluni. Päällimmäisenä mielessäni on oppariseminaari sekä ystävänpäivä.
Ystävänpäivän rakkauden kaupungissa voisi kuvitella maistuvan todella siirappiselta ja äklönmakealta sokerikermajuustokakulta. Vielä, jos erehtyy Eiffelin luokse. Kukkapuskia, pusuja, selfietikkuja, kosintoja...
Itse päivä oli harmaa ja sateinen, ja suomalaisina me päätimme viettää sitä kuten suomalaiset konsanaan. Romantiikka syrjään, on ystävänpäivä! Nappasimme mukaan saksalaisen luokkatoverimme ja menimme yhdessä syömään. Ruoan jälkeen päätimme olla uhkarohkeita ja mennä sinne Eiffelille aivan, kuin emme olisi tietäneet, mitä siellä voisi odottaa.
Siellä ei ollut niin imelää, kuin olisi aluksi voinut odottaa. Eiffel itse oli kaunis, kuten aina, ja siellä oli paljon iloisia ihmisiä selfiekeppeineen (ihmiset käyttää niitä ihan oikeasti). Pari kukkapuskaa ja pusua bongattiin, mutta vähän petyttiin, kun kosintoja ei nähty. Saatettiin kyllä kuulla, sillä Eiffelistä kuului välillä epämääräisiä suosionosoituksia ja kiljuntaa.
Mitä taas oppariseminaariin tulee, se oli ja meni. Olo on helpottunut, vaikka vielä en tiedä arvosanaa. Palaute oli kuitenkin pääosin positiivista, joten kai se ihan hyvin sitten meni. :) En olisi ikinä kuvitellut, että tulen pitämään seminaarini Ranskasta olohuoneestani käsin tietokoneen näytölle jutellen. Kävi se kuitenkin niinkin!
Kun seminaari oli ohi, päätettiin suomalaisten ystävieni kanssa käydä vähän ostoksilla sen kunniaksi. Väkeä oli todella paljon liikkeellä, metroon ei meinannut mahtua sitäkään vähää, mitä normaalisti. Edes metroasemalla ei voinut liikkua normaalisti, vaan piti valua ihmisvirran mukana. Ihmetytti, sillä kyseessä oli kuitenkin tavallinen tiistai... Hätkähdyin myös suomalaisten paljoutta. Äidinkieleni kaikui siellä ja täällä! Yksi rouva jopa innostui juttelemaan meidän kanssamme. Paljastui, että hänkin tuli Lahdesta. Pieni maailma.
Punainen jakku tarttui matkaan
Tällaisia tarinoita tällä kertaa. Ensi viikolla on lomaviikko, joten aikaa pitäisi olla enemmän myös kaikkeen koulua mielenkiintoisempaan. Kirjoittelemisiin! :)
Jenna
P.S Ranska on kieli, jota voi puhua kahdella tavalla: väärin tai todella väärin.
P.P.S Spotifyn mainokset ovat ranskaksi vielä rasittavampia kuin suomeksi.
P.P.P.S Ranskalaiset komediat on huonoja. Eikä vähiten siksi, ettei niistä ymmärrä paljoa mitään.
Aika Pariisissa on mennyt kuin siivillä. Ei hetken rauhaa! En pidä sitä pahana asiana, on ollut hauskaa. Ja haastavaa. Ennen kaikkea haastavaa.
(NOTE: Vaikka koko merkintä on enemmän tai vähemmän taivastelevaan sävyyn kirjoitettu, älkää käsittäkö väärin. Minä nautin joka hetkestä. Täällä on ihanaa olla, ja vaikka aika ajoin asioiden toimimattomuus rasittaa, on vain hauska elää ja kokea tätä kaikkea. Täällä on paljon kaikkea hyvää, joka kompensoi sitä pahaa. enkä edes sanoisi kaikesta, että pahaa. Epämääräistä on parempi ilmaisu!)
Olen aina kuullut puhuttavan siitä, kuinka ranskalaiset puhuvat heikosti englantia. Se on valetta. Ranskalaiset eivät nimittäin puhu englantia juuri ollenkaan. Ainakaan metroasemilla kun yrität ostaa metrokorttia tai selittää, kuinka kortti ei toimi. Sekään ei auta, että yrität puhua ranskaa, sillä aksentistasi paistaa läpi se, ettet ole paikallinen, joten no service for you! :D
Ranskalaisilla ei ole kiire minnekään. Ainakaan asioiden hoitamisessa. Meidän piti saada opiskelijakortit ensimmäisenä koulupäivänä, mutta vasta nyt tänään saatiin paperi, joka käy opiskelijakortista sen aikaa, että saadaan varsinainen kortti. Kaikki on hyvin hyvin hyvin monimutkaista täällä. Opiskelijakortteihin liittyen oli tilanne, kun eilen mentiin hakemaan sitä edellä mainittua paperiversiota. Ainoastaan osa luokasta sai sen, sillä vain toinen kanslisteista oli paikalla. Muiden paperit olivat toisen kanslistin pöydällä, mutta tämä toinen kanslisti ei voinut niitä meille antaa ja meidän piti lähteä tyhjin käsin taas vaihteeksi.
Kerran taas jouduttiin menemään erikseen koululle viemään paperi toimistosta A toimistoon B, joiden etäisyys toisistaan on 10 metriä. Meidän ei tarvinnut allekirjoittaa mitään, ei sanoa mitään - ainoastaan kiikuttaa paperi sen 10 metriä oikealle ja palata kotiin. Toinen juttu oli, kun ystäväni tarvitsi erään opettajan yhteystietoja ja kysyi sitä toiselta opettajalta. Hän ei saanut edes sähköpostiosoitetta, koska sitä ei yksinkertaisesti kuulemma voinut antaa...
Nyt siis tiedän, mitä on ranskalainen byrokratia! Katsokaapa videopätkä alta; ei oikeasti voisi olla osuvampaa.
Välillä tuntuu, että täällä elää ihan kuin komediassa. Paljon outoja asioita tapahtuu toistensa perään. Esimerkiksi metrot ovat ihan oma lukunsa! Suomalainen oma tila ei ole mikään käsite siellä, kun et voi enää olla varma mistä yksi ihminen alkaa ja toinen loppuu. Hyvä, kun saa henkeä! Metroissa on myös kaikenlaista porukkaa: koskettelevia vanhoja miehiä, pissalta haisevia laitapuolen kulkijoita, opiskelijoita, perheenäitejä, koiria, katumuusikoita, rahaa kerjääviä ranskaksi huutavia ihmisiä, turisteja... Kaikki tietenkin yhtä aikaa samassa vaunussa. Vielä kun ajattelet, että vaunuun ei todellakaan mahdu enää ketään, sinne tunkee vielä kuusi ihmistä.
Yhtenä päivänä myöhästyttiin tunti koulusta, koska koulumatkan varrella sijaitsevalla metroasemalla oli pommiuhka ja metro ei kulkenut. Toisena päivänä humalainen yritti työntää minut metron alle. Eli ei ne asematkaan aina kauhean mukavia ole.
Koulurakennus on kuin hylätty mielisairaala. Pelottava, kulahtanut. No aula oli maalattu alkuviikosta! Kuitenkin uskoisin, että siellä olisi ihan loistavat puitteet kauhuleffalle. Vessassa käyminen kieltämättä myös vähän tuntuu kauhuleffalta. (Tänään onneksi löydettiin toiselta käytävältä parempi vessa).
Opiskelu siellä on muuten ihan jees. Luokat on aika siistejä, mutta niissä on kylmä. Taso on ollut toistaiseksi aika helppo, mikä on aika ajoin vähän myös kyllästyttänyt. Meillä on kuitenkin todella mukava luokka: seitsemän vaihtaria ja jonkin verran ranskalaisia, ja opettajista kaikki hallitsevat englannin. Suurin osa heistä ei sitten kyllä olekaan ranskalaisia.
Ikävää koulussa on se, että kaikki on siellä hyvin tiukkaa. Ala-aste meininki! Kaikkeen tarvitaan lupa ja todisteita. Jos esimerkiksi läheiseni kuolisi Suomessa ja haluaisin olla sen vuoksi pois koulusta, tarvitsisin kuolintodistuksen, jotta voisin todistaa tilanteen aidoksi. Poissa ei missään nimessä saa olla ilman todisteita aiheellisuudesta, joten siksi tämäkin... Itse koen sen kyllä aika sydämettömäksi. Muutenkin, jos haluaisin olla pois koulusta, eikö se olisi enemmän oma asiani ja minulta pois kuin koululta? Joka tapauksessa TOIVON, etten tule sairaaksi. En halua mennä lääkäriin hakemaan todistusta siitä, että olen sairaana. En halua edes yrittää selittää tilannetta ranskaksi.
Mutta kuten sanottua, rakastan täällä olemista silti. On niin paljon upeita asioita, jotka peittoavat kaiken muun! Kaikki ongelmat täällä on jälkikäteen lähinnä naurattanut ja samalla opettanut arvostamaan toimintamalleja Suomessa. Se maahan on paratiisi! Mutta Ranska. Pariisi. Täälläkin on paljon kaikkea ihanaa.
Koti
Esimerkiksi ruoka. Tarvitseeko tätä edes avata? Olen jopa sortunut kuvaamaan annoksia ihan vaan siitä ilosta, että saisin lisäillä niitä tänne. Itse asiassa kännykässäni on enemmän kuvia ruoista kuin nähtävyyksistä. Ja yhä edelleen Pariisi, se vaan on niin upea kaupunki. Paljon nähtävää riittää edelleen! Kävin myös viime sunnuntaina ruotsalaisessa kirkossa, joka oli tosi kiva. Menin kyllä heti mokaamaan ehtoollisella, kun leivän viiniin dippaamisen sijaan tungin sen vanhasta tottumuksesta suoraan suuhuni ja jouduin juomaan siitä maljasta suoraan... Awkward.
Kuluneella viikolla ollaan paitsi säädetty kaikkien juttujen kanssa, käyty koulua ja syöty (liian) hyvin, ollaan hieman ehditty kierrellä kaupunkia ja shoppailla ja siinä sivussa ihailtu maisemia. Uusiin ihmisiinkin on ollut mahtavaa tutustua, ja kuten aikaisemmin mainitsinkin, meidän ryhmä vaikuttaa hyvältä. Niiden tyyppien seurassa lukukausi hylätyssä vankimielisairaalassa tulee varmasti olemaan ikimuistoinen... ;)
Ehkä tässä on riittävästi tältä erää, palaillaan taas! Hurja, miten paljon kuitenkin olisi sanottavaa, vaikka aikaa ei edes ole mennyt niin paljoa. Kaipa se tästä vielä tasoittuu! :)
.jpg)
