Kotona taas, takana upeaakin mahtavampi matka Jordaniassa. Mukaan tarttui paljon hienoja kokemuksia, uusia tuttavuuksia ja osittain palanut iho.
Niihin kahdeksaan päivään mahtui hyvin paljon, ja jotta voisin kertoa puoliksikaan siellä tapahtuneista asioista, joutuisin kenties kokoamaan kirjan. Itse leirikin oli hyvin onnistunut: saimme laulaa, ylistää, rukoilla yksin ja yhdessä, toistemme puolesta. Saimme kohdata toisiamme, ystävystyä, kohdata Jumalaa, nauraa, itkeä, kuunnella, puhua, ihailla maisemia, oppia... Lista voisi jatkua äärettömyyksiin ja sen yli.
En ehkä tällä kertaa rakenna tätä merkintää niin, että kertoisin päivä päivältä tapahtumista, sillä a) merkintä ei loppuisi koskaan b) en muista ihan tarkalleen, mitkä asiat kuuluvat mihinkin päivään ja c) toimii se näinkin.
Ennen leiriä: ensivaikutelmat Ammanista
Lähtö Lahdesta matkahuollolta oli kello 4:20, joskin onnistuin päätymään asemalle jo reilua puolta tuntia aikaisemmin. Nukuin kyseisenä yönä vajaat 2 tuntia, ja voin kertoa olleeni väsyneempi kuin ehkä koskaan. En yleensä juo energiajuomia, mutta tällä kertaa mukanani oli pullo vihreää Ediä, jota ilman en varmaan ehkä oikeasti olisi pysynyt hereillä.
Helsinki-Vantaalla saimme kolmen hengen tiimimme kasaan ja suuntasimme Starbucksin kautta lennolle, joka meni Heathrowlle. Siellä meitä vastassa olikin viiden tunnin leppoisa odottelu, jonka aikana söimme ja no, datailimme puhelimillamme koska wi-fi. Viimein pääsimme jatkamaan matkaamme Ammania kohti. Lento Lontoosta sinne kesti sekin 5 tuntia, ja ai että olo oli uupunut kun se kone viimein laskeutui Jordanian kamaralle.
Koska oli yö, ulkona oli pimeää. Ilma oli kuitenkin lämmin, ja katuvalojen loisteessa pystyimme hieman tutkimaan ympäristöä. Olimme kuulleet, että liikenne Jordaniassa on hullua, mutta koska siihen aikaan vuorokaudesta autoilijoita ei ollut paljoa, saimme sen harhaluulon, että ei se niin sekavaa olekaan. Sen noin puolen tunnin ajomatkan aikana kuskimmekaan ei käyttänyt tööttiä kuin ehkä neljästi. Se on oikeasti vähän verrattuna siihen määrään, mitä päiväsaikaan....
Autoillessamme kohti majataloa, jossa viettäisimme ensimmäisen yömme ihailimme maisemia, jotka poikkesivat suuresti kotimaamme metsiköstä. Hiekkaa, palmupuita, ihmepensaita, laatikkotaloja... Ensimmäinen reaktio oli, että hei - me ollaan Raamatussa!
Päästyämme perille se oli melkein suorinta tietä suihkuun ja nukkumaan. Mulla oli ainoana naisena oma huone kylppärillä varustettuna; luksusta! :) Uni tuli melkein heti, joskin heräsin kolmen maissa säihkähtäneenä ja miettien, miksi joku arabimies huutolaulaa murheissaan mun ikkunan alla. Pääsi unohtumaan, että kun muslimimaassa ollaan, niin rukouskutsut kuuluu asiaan... :P
Itse leiri
Seuraavana aamuna käytiin tsekkaamassa Citadel ja sen jälkeen suunnattiin Gilead-vuorelle, jossa sen leirin oli määrä alkaa. Päivä oli taas aurinkoinen, ja itselläni olo oli enemmän tai vähemmän prinsessa, sillä ainoana naisena sain kieltämättä hyvää kohtelua. :--) Pääsin joka paikkaan ensin, sain istua, jos ei ollut kaikille tuoleja ja niin edelleen. Plus mun laukkuja kannettiin!
 |
| Yösija |
Aika paljon jännitti sen leirin alkaminen, mutta kun päästiin perille ja tutustuttiin ensimmäisiin ihmisiin, tajusin sen kaiken olleen turhaa. Paljon mukavia tyyppejä, jotka heti ohjasivat meitä viemään tavaroita makuutelttoihin ja asettumaan paikoilleen.
Ihmiset siellä leirillä oli tosi vastaanottavaisia meitä kohtaan ja todella monet tuli juttelemaan. Mun mielestä parasta antia oli se, kun sai kahden kesken keskustella jonkun kanssa ja oikeasti kuulla, mitä kenenkin elämään kuuluu. Toisten puolesta rukoileminenkin oli mahtavaa. Päiväohjelmien paras hetki oli Sunset, eli se, kun aurinko laski. Aina auringonlaskun ajaksi kokoonnuttiin laulamaan sellaselle näköalapaikalle, mistä näky todella kauas ja voin sanoa, että siellä näkemäni auringonlaskut on olleet kauneimpia, mitä oon ikinä nähnyt. Ja nopeita! Erityisesti auringonlaskun viimeiset sekuntit meni vaan silleen, että se aurinko ikäänkuin putosi taivaalta vuortenhuippujen taakse.
Meno siellä oli myös täysin toisenlaista, kuin mihin Suomen leireillä on tottunut. Ekan ja tokan illan seuraksi sainkin migreenin melu-aurinko -yhdistelmän vuoksi. Se meteli oli jotain ihan erikoista. Ihmiset lähinnä huusi, ja extempore laulukohtauksia oli pitkin päivää. Nekään ei siis ollut mitään hiljaisia virsien veisaamisia, vaan huutoa ja rumpujen hakkaamista. Vaikka ajoittain siellä se melu alkoi käydäkin hermoille (erityisesti niinä hetkinä, kun olisi halunnut nukkua), nyt sitä on jo tavallaan ikävä. Siellä kaikki hetket oli niin eloisia, kun taas täällä... Täällä on hiljaista. Mutta ei sillä: hiljaisuus on hyvä, se on kotini.
Leirin jännittävin hetki oli se, kun piti pitää todistuspuheenvuoro sen reilun sadan ihmisen edessä. Se ei mennytkään ihan putkeen, sillä unohdin ehkä puolet siitä, mitä halusin sanoa. Kuitenkin luulen kertoneeni riittävästi, ja se, mitä jätin sanomatta, tuli kai muuten ilmi. Opetettiin myös suomenkielinen ylistysbiisi ja laulettiin se yhdessä - oliko edes siistiä kuulla reilun sadan jordanialaisen suusta kuorossa "Halleluja, tunnet sydämeni"? Vastaus: KYLLÄ.
 |
| Saatiin mekin laulaa arabiaksi... |
Loppujen lopuksi leiri eteni todella nopeaa, ja lähtöpäivä olikin edessä äkkiempää kuin olisi uskonut. Siihen 24/7 ulkona elämiseen, kylmiin suihkuihin ja epämääräisiin ötököihin olisi voinut ihan tottua. Ja siihen iänikuiseen leipään, jota oli joka ruualla... :D Ruisleipä, minä rakastan sinua!
 |
Tuo kaveri lensi naamaani. Se on pidempi kuin etusormeni,
ja kolahtaessaan ohimooni
se otti kipeää! :D |
Lähtöpäivänä räpsittiin kuvia vähän kaikkien kanssa, halailtiin ja apua, vaihdettiin poskisuudelmia. That was awkward! Oikeasti, kummalta poskelta alotetaan, montako suukkoa ja äh? Lienee parasta totutella ajatukseen, koska Ranska.
Leirin jälkeen: turismia!
Leirin loputtua palattiin pariksi yöksi majatalolle ja sieltä käsin saatiin kierrellä nähtävyyksiä ja käydä Kuolleella merellä. Parasta oli se, kun sain nähdä kamelikemelin! <3 Okei, oli se Kuolleessa meressä lilluminenkin ihan jees kokemus! Ainakin pystyi hyvin paikallistamaan jokaisen haavan, mitä kehossa sillä hetkellä oli...
Myös Jeesuksen kastepaikalla, Mount Nebolla eli paikassa, mistä Mooses näki luvatun maan ja missä se myös kuoli ja Elian kuolinpaikalla päästiin käymään. Itse myös kahlasin Jordan-virrassa. Sen lisäksi käytiin Madabassa ja kierreltiin myös ihan Ammanissa. En voi muuta sanoa, kuin että sekin oli niin mahtavaa! Nähtiin vaikka ja mitä ja päästiin muun muassa osallistumaan maailmanennätykseenkin: maailman pisin mosaiikki. :))
 |
| Kastepaikka |
Liian äkkiä meni sekin sitten, ja lähtöpäivä koitti. Toki on kiva tulla kotiin, mutta jotenkin samaan aikaan haluaisin olla siellä. Eikä Helsingin kylmä, sateinen ilma oikein toivottanut tervetulleeksi sen yli 30 asteen helteen jälkeen.
Kotona taas
Nää pari ekaa päivää on menny enemmän tai vähemmän unenomaisessa tilassa. Oon nukkunut ihan liikaa ja ainoat saavutukset on liittyneet kaupassa käyntiin, siivoamiseen ja pyykinpesuun. Ei millään innostaisi taas tarttua velvollisuuksiin ja kouluhommiin. On ikävä jopa sitä hullua liikennettä, jossa ei ollut mitenkään tavatonta nähdä U-käännöstä keskellä moottoritietä ja josta kuului jatkuvalla syötöllä TÖÖT TÖÖT, välillä ihan ilman mitään syytäkin. Niin ja hätävilkkujen käyttö ajaessa oli ihan normaalia..?
Ei mutta kaikenkaikkiaan koko reissu oli mahtava kokemus, ja olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että sain olla mukana ja osa sitä. Opin ihan valtavasti ja sain tutustua hienoihin ihmisiin, joiden kanssa pidän yhä yhteyttä toivottavasti pitkään.
 |
Kannan myös naamassani muistoa
Jordanian lämmöstä <3 |
Tuli tästä merkinnästä kaikesta huolimatta aika pitkä, olen pahoillani. :) Vaikken hirveän tarkasti kirjoittanutkaan, toivon, että sain välitettyä edes pienen palan niistä tunnelmista, jotka sain kokea sen leirin aikana. Ja kuvathan tietty kertovat enemmän kuin tuhat sanaa... ;)
Joka tapauksessa paluu arkeen on sitten edessä, joskin ensi viikko menee aika lailla ystävien parissa ja sitä seuraavalla viikolla suuntaankin kotiin Pohjanmaalle. Kysymys kuuluukin, että missä välissä keskityn siihen oppariin? Jaa-a.
No, nyt voisin mennä haukkaamaan jotain iltapalaa. Palaillaan, toivottavasti tuo Suomen kesäkin tuosta kohta elpyy!
Suukkoja!
Jenna
