Hei hei, -14

Liekö merkkinä vanhuudesta vai mitä, kun vuosi vuoden jälkeen yllätyn aina vaan enemmän siitä, kuinka nopeasti 12 kuukautta voivatkaan vierähtää ohitseni ilman, että oikeastaan edes huomaan. Vuoden viimeinen päivä ilotulitteineen saapui tänäkin vuonna, ja istun tässä miettimässä, mitä vuosi mukanaan toikaan ja mitä seuraavalla on ehkä annettavaa.

Lueskelin ajatuksiani, joita kirjoitin vuosi sitten silloiseen blogiini (tekstin voi lukea TÄSTÄ). Kulunut vuosi oli ollut tasainen ja mukava, mutta mitään erikoista sanottavaa minulla ei siitä ollut. Toisin on vuoden 2014 kanssa: kulunut vuosi on ollut itselleni hyvin iso ja värikäs.

Pietari

Vuoden vaihtuessa päässäni pyöri tuolloin miljoona kysymystä. Tulevaisuus ja jopa seuraava vuosi näytti lähinnä puurolta, josta ei ottanut yhtään selvää. Mitä tapahtuisi ja milloin? Ainoa, mitä osasin odottaa oli se, että saisin keväällä tietää vaihtopaikkani sekä kohtaloni koskien sitä, joudunko tehdä opinnäytetyöni syksyllä vai miten. Yhtä kaikki minulla ei ollut mitään aavistusta asioista, joita 2014 loppujen lopuksi toikaan mukanaan. En edes koe liioittelevani sanoessani, että ennakoimattomuudestaan huolimatta tai jopa sen takia kulunut vuosi oli yksi elämäni hienoimmista. Miksi? Tässä lista muutamista syistä!

1. Vuosi oli suhteutettuna elettyyn elämääni kaikkein kansainvälisin. Olen elämäni aikana käynyt viidessä paikassa ulkomailla, ja niistä neljä matkaa tapahtui tänä vuonna. Tallinna, Pietari, Jordanian aktio, Glasgow.

2. Monessa suhteessa päädyin tulemaan ulos mukavuusalueeltani. Puhuin ihmisten edessä, otin vastuuta asioista, tein päätöksiä, toimin itsenäisesti, matkustin yksin lentokoneessa, voitin pelkoni ja käväisin leikkauksessa... Muutaman asian mainitakseni.

3. Sain vastauksia pieniin ja suuriin kysymyksiin. Tulevaisuus raotti verhojaan, ja sain tietää vaihtopaikkani ja suunnilleen sen, kuinka opintoni tulevat jatkumaan: ensin oppari, sitten vaihto ja jäljelle jää harjoittelu.

4. Tämäkin vuosi tuli elettyä ympärillä suuri määrä ihania ihmisiä. En osaa sanoin kuvailla sitä, kuinka kiitollinen olen siitä, että elämässäni on sellaista väkeä kuin on! Perhe, sukulaiset, ystävät - olette minulle hyvin rakkaita ja jokainen hetki, jonka vietän kanssanne, on minulle kuin aarre.

5. Kyllä tälle listalle pääsee myös musiikki ja huomaamaton maininta Poets of the Fallista. Kuuluu joka vuoteen, kyllä, ja tänä vuonna vieläpä uusien kappaleiden ja konsertinkin muodossa.

6. Oli tavallaan kivaakin, että kalenterini oli niin värikäs ja pullollaan sekä kivoja, että vähemmän kivoja juttuja. Kiire ja stressi oli iso osa vuotta 2014, mutta toisaalta, kaikki se vain kertoo siitä, kuinka paljon kaikkea tapahtui. Jäi paljon kaikenlaisia muistoja. :)

Nyt pää ei keksi listaan jatkoa. Yhteenvetona voisin todeta, että koen saaneeni tänä vuonna niin paljon hyvää, että "kiitos" tuntuu pieneltä sanalta.

Entä tuleva vuosi sitten? Tiedän siitä enemmän, kuin mitä viime vuonna tiesin tästä kuluneesta vuodesta. Kuitenkin tuntuu, että tiedän hyvin vähän. Mikä on tietenkin oletettavaa, olen havainnut ennustamisen aika hankalaksi. :P

Ensi vuonna lähden vaihtoon Pariisiin. Tammikuun 22. päivä lähtö  ja paluulippua ei ole vielä edes hankittu. Juhannuksen jälkeen näillä näkymin tulo takaisin Suomeen, ja sen jälkeen pitäisi yrittää hankkia harkkapaikka. Mistä, se on sitten tämän vuoden yksi iso kysymys.

LAMK ja kilppari! Liittyypäs.

Ensi vuonna toivon tutustuvani jälleen uusiin ihmisiin, eläväni onnellisesti Pariisissa, oppivani sujuvammin ranskaa, kokeilevani jotain uutta harrastusta, muuttavani jälleen, lukevani jonkun yllättävän hyvän kirjan, maistavani jotain sellaista sapuskaa, jota en ole ikinä syönyt ja kokevani ja näkeväni ja eläväni paljon mukavia hetkiä.

2015, tervetuloa. En kyllä ymmärrä, että vuodesta 2005 on kymmenen vuotta - aika hölmöä. Älkää yrittäkö väittää minulle sellaista.

Toivotan kaikille erittäin onnellista uutta vuotta, toivottavasti vuosi 2015 tuo mukanaan paljon hyvää. Olkoon koko vuosi siunattu ja Herran hallussa.

Rakkain terveisin,

Jennuska

Tervehdin teitä, ihmiset!

Terve!

Kirjoittamisessa on ollut tauko, joka on johtunut kiireestä, laiskuudesta ja siitä, että jouluna maistui kinkku ja suklaa kirjoittamisen sijaan. Joka tapauksessa haluankin nyt toivottaa hyvät joulut kaikille vielä tässä vaiheessa!

Tänäänkään en ajatellut kirjoittaa sen kummemmin. Ajattelin hieman vain päivittää kuulumisiani, sillä viime aikoina on tapahntunut jonkin verran juttuja. Pidemmästi kirjoittanen vuoden vaihtuessa tapani mukaan - kuten jo kahtena aikaisempana vuotena, ajattelin tästäkin vuodesta koota listan menneen vuoden kohokohdista ja odotuksista tulevaa vuotta ajatellen. Siitä on muodostunut tärkeä perinteentynkä itsellenikin. :--)

Viime postauksen jälkeen olen kerännyt elämäni Lahdessa kokoon ja muuttanut vanhempieni nurkkiin kuukaudeksi, josta on parikymmentä päivää yhä jäljellä. Täällä olen kuronut laiskasti oppariani kasaan ja voin onnekseni todeta, ettei enää ihan hirveästi ole jäljellä. Wohohooo. Joulukin oli ja meni ja olo on jos ei muuta, niin hyvin syönyt. Nyt yritän parhaani mukaan olla ahkera, vaikka kaikki muu kiinnostaisi enemmän kuin mikään, mitä pitäisi tehdä. Lisäksi ajatus kulkee hyvin hyvin hyvin hitaasti, ja työn jälki on kaiketi myös sen näköistä. 

Samasta syystä nytkään en saa enempää höpinää aikaiseksi. Päässä lähinnä surisee. Taidan siis ainoastaan todeta, että hyvää yötä ja nähdään vielä tänä vuonna! :)

Rakkain terveisin,

Jenna

GOOD GOOD TIMES.

OHO. Nyt on takana pari niin rautaista viikkoa, että ihan pyörryttää. Pahoin pelkään, että naamani kohta kramppaa tästä hymyilemisestä ja hilpeydestä. Pitää varmaan kohta rajoittaa, koska itku pitkästä ilosta! Mutta lasketaanko kyyneleet, joiden aiheuttajana on hyvä mieli?

Tosiaan, piipahdin sitten Glasgow'ssa. Reissu oli onnistunut ja hauskaa oli! Ihan yksin osasin sinne lentääkin (nohöhöhö, lentäjä sitä konetta lensi ja oli siellä pari muutakin tyyppiä paikalla) enkä siis jäänyt Amsterdamiin, vaikka sitä vähän pelkäsinkin.

Matkan aikana tuli räpsittyä melko vähänlaisesti kuvamateriaalia, mutta yritän nyt niiden otettujen avulla hieman valottaa reissun vaiheita.

Tosiaan, lähdin yöllä Lahdesta Helsinki-Vantaalle, josta lento lähti 7:05. Koko yönä en nukkunut silmänräpäystäkään ja voin kertoa, että jossain vaiheessa päivää väsytti aika lailla. Jaksoin kuitenkin olla hereillä seuraavaan yöhön saakka, vaikkakin ilmeisesti sammuin jo ennen yhdeksää.

Joku luhistuminen

Pääsyy koko matkalle oli, että menin katsomaan ystävääni ja ihan vaan hengaamaan hänen kanssaan, eikä sen kummempia suunnitelmia itselläni ollut reissun varalle. Käytiin syömässä siellä ja täällä, shoppailtiin ja samalla ihailtiin sateista maisemaa, tavattiin ihmisiä ja linnanjuhlatkin jossain välissä vilkaistiin tietokoneelta. Seuraavat kuvat kertokoot enempi!

Saattaa kertoa jotain mun intresseistä, että puolet kuvista liittyy jollain tapaa ruokaan tai syömiseen.

No joo. Paluumatka oli vähän vähemmän väsynyt kuin menomatka, mutta huolimatta siitä se oli samalla masentavampi. Matkan kohokohta oli Amsterdamin lentokentällä seikkaillut ihka aito hiirulainen. Söpöpö. Jälkimmäinen lento oli tympeähkö töykeän lentoemännän vuoksi, mutta onneksi vieressäni istui mukava mies, joka pelasti tilanteen. Sain myös nukuttua koneessa, joten lento meni hujauksessa ohi.

Aika pirtsakkaa!

Pari päivää tässä kotiinpaluun jälkeen on mennyt asioiden hoitamisessa. Muuttojuttuja, opparia ja kaikenmoista muuta säätöä. En ole ihan vielä tajunnut, että tasan viikon päästä kuljen tämän kämpän ovesta ulos viimeistä kertaa ja jätän Lahden maisemat ainakin toistaiseksi taa. Ehkä se totuus iskee jälkikäteen. Tänne jää paljon loistavia muistoja näiden parin vuoden varrelta.

Uusia muistoja kertyikin runsaasti vielä tänäänkin: tulipas aihetta käydä Sibeliustalossa ja Finlandia-klubilla! Siitä enemmän seuraavaksi, hiiohoi.

Ei liene kenellekään - joka minua vähääkään tuntee - epäselvää, että lempibändini jo muinaisista ajoista saakka on ollut Poets of the Fall. Kyseisen bändin musiikki on vienyt minua ala-asteelta yläasteelle, lukion kautta ammattikorkeaan ja tästä vielä eteenpäin eikä loppua näy. Levy levyn perään olen rakastunut uudelleen ja välissä ei ole ollut viikkoakaan ilman, että edes yhtä biisiä olisin kuunnellut. Siispä kyllä, voisi sanoa, että pidän heistä ja heidän musiikistaan aika paljon.

Tänään olin jälleen katsomassa heitä livenä. Ai että. Aivan mahtavaa. Konsertti oli loistava, olin miltei eturivissä ja ihihihi, ihan turhaan en ollut vetänyt ylleni kuvan mukaista maskia - Marko huomasi sen. :):):) Imma teenager again.

Jos jollekulle jäi epäselväksi maskin liittyminen mihinkään niin yhtenä esimerkkinä voi katsella hieman alla olevaa viideota. Jonka olen tähänkin blogiin linkittänyt aikaisemminkin ehkä kahdesti. Olenpa yksipuolinen.

Että sellaista. Näihin tunnelmiin sitten tältä erää.

Puspus!

Jenna

You cannot learn a thing you think you know

Viime viikolla ollut tentti meni lukemattomuudesta huolimatta täysin pistein läpi, ja siitä eteenpäin kuluneet vajaa kaksi viikkoa olen kokenut muutenkin olevani hyvässä terässä ja iloisin mielin. Nyt tietenkin väsyttää, kun olisi taas ahkeroitava, mutta ei pidä antaa sen häiritä.

Olen nyt tänä aikana ollut kahdesti Helsingissä yhteensä vajaan viikon verran. Takana on kaksi radioraamista, jotka kummatkin ainakin tuntuivat menevän ihan kivasti. Muutenkin Helsinki on kiva kaupunki ja höystettynä ihanilla ihmisillä reissu ei olisi voinut olla mukavampi. Sain vieläpä tutustua uuteen henkilöön, jonka kanssa ollaan käyty mielenkiintoista keskustelua kristinuskosta ja hänen uskonnostaan. Siitä tuo otsikkokin, sillä sain pian havaita, että keskustelukumppanini kokee tietävänsä kristinuskosta enemmän kuin me kristityt itse. Joka tapauksessa keskustelu on ollut mieltä avartavaa - toivottavasti puolin ja toisin - ja olen kokenut oppineeni erittäin paljon. Samalla aloin ajatella, että millaisissa asioissa itse käyttäytyy juuri niin: kuvittelee tietävänsä aiheesta kaiken ja samalla tulee estäneeksi itseään oppimasta. Ehkä Sokrates ei ollut ihan ulapalla höpistessään jotain siihen suuntaan, että "tiedän vain sen, etten tiedä".

Mutta se siitä. Tiivistettynä: Helsingissä oli kivaa jee.

Kalapaita, joka ui mukaan Henkkamaukalta! +prettyface

Radiokasvot

Rahaa kyllä paloi niin paljon, että itseäkin huimaa. Toki syynä oli ostokset, mutta tällä erää vain pienenä osana. Pääsyy oli rahanvaihto, jonka suoritin ensi viikon Glasgow'n matkaa ajatellen, sekä yllättävä vuokran maksaminen Pariisin asunnosta. Onneksi kaapissa on näkkäriä ruoaksi!

Cha-ching

Mutta kuten terävimmät teistä tuosta jo päättelivätkin, asunto Pariisista on nyt hoidossa. Loppujen lopuksi asunto hoitui nopeasti, sillä saman päivän aikana kun laitettiin hakemusta asuntoon, saatiin vastaus ja homma oli hoidossa. Pienen säädön jälkeen saimme kuin saimmekin toisen tytön kanssa varattua asunnon ja nyt voimme viimeinkin huokaista helpotuksesta.

Asunto on kohtalaisen hyvällä sijainnilla, kuvista päätellen siisti ja aika tilava meille kahdelle ja muutenkin verrattuna muihin luukkuihin, se on täydellinen meille. Vuokra on kokonaisuudessaan 1500 egen luokkaa, mutta puolitettuna sopivasti, eikä halvemmalla Patonkicityssä oikeastaan asu. Ilmoituksen mukaan siihen kuuluu vieläpä netti ja asunnossa on pyykkikone. Kuulostaa jopa liian hyvältä? Ehkä. Asunto on vuokrattu sellaisen sivuston kuin airbnb kautta, ja se maksaa vuokran asunnon omistajalle vasta 24 tunnin jälkeen siitä, kun me ollaan kirjauduttu sisään sinne. Airbnb on aika tunnettu ja luotettavaksi havaittu, joten kaipa nyt on vaan uskottava, että hyvin kävi! :)

Tämä Hennalan luukku on kaaoksen vallassa, sillä en ole kamalasti kerinnyt panostamaan tavaroiden pakkailuun. Kaikki aika, jonka olen viettänyt täällä, on mennyt koneella opparin räpeltämiseen ja kissavideoiden katselemiseen silloin, kun välttelee sitä opparia. Tyypillistä. Mutta asioilla on tapana järjestyä, ja kun palaan Glasgow'sta, minulla on aikaa pakkailla pieni omaisuuteni vielä moneen kertaan.

No. Nyt tekee mieleni glögiä ja joululailuja. Laulut järjestynee Spotifyn kautta, mutta jääkaapissa oleva glögitilkka taitaa kaikilla mittapuilla katsottuna olla vanhaa. Ehkä keitän vaan kahvia. Tai teetä, mulla on kahdenlaista jouluteetä, joista ainakin toisen pitäisi maistua hieman glögiltä. Jännittävää. Halusin nyt tämänkin jakaa teidän kaikkien kanssa.

Ihanaa ensimmäistä adventtia kaikille! " He huusivat: Siunattu hän, kuningas, joka tulee Herran nimessä! Taivaassa rauha, kunnia korkeuksissa!"

Pusuja! Nähdään, kun palaan kilttien ja säkkipillien luvatusta maasta.

Jenna

Ei aina voi olla asiaa

Nyt on kyllä sellainen tilanne menossa, että ei ole paljoa sanottavaa. Kulunut viikko oli ihan kiva, ja tulevakin vaikuttaa mukavalta. Aika paljon aikaa menee oppariin, mutta niin kai pitääkin. Nyt sitä on muutenkin ilo tehdä, kun ei tarvitse kiirehtiä. 

Ajattelin nyt vähän kompensoida sanattomuuttani (ihan kuin sitä tarvitsisi kompensoida, ihmiset vaan nauttii kun vaihteeksi olen sanaton) muutamalla kuvalla viikon varrelta. Ne oikeastaan tiivistävät kaiken oleellisen, viikkoni kun oli ihan tavallinen ja mukava.

Viikko sitten piipahdin ostoksilla, ja yllä olevissa kuvissa on kaksi parasta löytöä: joulukalenteri kissalle ja talvitakki minulle. Liikkeet, joista hankinnat tein olivat Musti ja Mirri sekä H&M, voitte itse pähkäillä kumpi on kummasta.

Muuten aikani on kulunut glögiä lipitellen opparin seurassa, joskin myönnettävä on, että liian usein tuon sinisen informaatioaitan sijaan päädyin katselemaan Nurse Jackieta netistä. 

Jaksot kuitenkin onneksi loppuivat joskus, joten asiaankin päästiin käsiksi ihan kunnolla.

No joooo, tosiaan. Huomenna menen Helsinkiin radioraamikseen sekä samalla näkemään ystävää pitkästä aikaa. Loppuviikollekin on pari pläniä kouluhommien lisäksi.

Huomenna on tentti, johon en ole osannut valmistautua kauhean kauniisti, mutta 

menköön omalla painollaan.

Ehkä ensi kerrallan loruilen enemmän.

Pus!

Jenna

Do you ever dream of the world like I do?

Ranskalaisten kunniaksi on kerrottava, että hyvin lahjakkaasti ovat onnistuneet välttelemään englannin käyttöä jopa keskeisillä sivustoilla ja tämän lisäksi monesta asiasta on kyetty tekemään mahdollisimman hankalaa. Oikein odotan, mitä he vielä eteeni tuovat tulevan kevään aikana!

Asunnon etsimisestä on tullut taidetta. Plussaa siitä, että tulee treenattua ranskaa siinä samalla. Miinusta siitä, että sähköpostit eivät pääse läpi, kun vastaanottajan postilaatikko on täysi. Lukeekohan niitä viestejä kukaan?

Jordaniassa sentään osattiin ilmaista asiat tosi selkeästi enkuksi..

Pariisissa asuntoa on hankala saada. Lahdessa asunnosta on helppo päästä eroon. Ensi viikolla porukkaa tulee jo ensimmäiseen näyttöön luokseni, vaikka vasta joku reilu viikko sitten irtisanoin tönöni. Ei sillä, olen jo itsekin jalka oven tuolla puolen. Tänään lähdettiin viemään ensimmäistä muuttokuormaa kohti väliaikaista sijoituspaikkaa. Yllättävän hyvin oma omaisuus mahtuu laatikoihin ja peräkärryyn! Jotenkin tuntuu, että olen pakannut menneen elämäni talteen ja nyt päällä on jonkinlainen muutosvaihe.

Do you feel a change coming on, 

Rolling out of the blue like a storm,

And it's throwing your dollhouse world in disarray

So you can rebuild or conform

- Poets of the Fall: Change -

I do. Somehow. 

Viime viikonloppu meni Opkon konffassa ja tuleva menee Vimpelissä isänpäivän merkeissä. Menen myös puhelemaan Vimpelin seurakuntaan Jordanian aktiosta, mikä on erittäin mukavaa. Tässä selaillessani kuvia kyseiseltä matkalta tuli ihan hirveä ikävä sinne, oli se niin hieno reissu! Välillä sitä ihan miettii, että mitä sitä on tehnyt ansaitakseen niin paljon kaikkea hyvää tässä elämässä. Totuus on kuitenkin se, etten mitään. Ihana Taivaan Iskä vaan osaa ja hoitaa! :))

Jordania

Loppujen lopuksi kyse on mahdollisuuksista ja rohkeudesta tarttua niihin. Usein pelottavista ja jopa ankeistakin muutoksista seuraa uusia tilaisuuksia, joihin tarttumalla voi parhaassa tapauksessa yllättää itsensäkin positiivisesti. Joku saattaisi kutsua tällaisia tilanteita seikkailuiksi, mutta itse en ehkä ole ihan niin "romanttinen" (tai sitten olen, mutta nyt en myönnä). 

Joka tapauksessa tänään I feel a change coming on, rolling out of the blue like a storm. Just nyt olo on aika toiveikas ja tunnelin päässä näkyy kirkasta valoa. Ei kai sitä voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan, mutta en ehkä ala kieltämään, etteivätkö ovet aikalailla olisi auki vaikka minne. Missä vaiheessa minä unohdin, että ihmisellä saa olla unelmia? 

Hyvää kuuluu, kiitos kysymästä.

Rakkaudella,

Jenna

Hei hei mitä kuuluu

Taulujen merkitys sisustuksessa on tunnustettava suureksi. Tyhjä ja valkoinen seinä näyttää surullisen alastomalta ja kylmältä. Ei kodilta.

Ensimmäinen varsinainen muuttokuorma on oikeastaan noutajaa vaille valmiina. Asunnon irtisanoin alkuviikosta, joskin muutan lopullisesti vasta joulukuussa. Voin kertoa, että muuttaminen ei ole juttuni. Ei ainakaan poismuutto! Uuden asunnon hankkiminen taas voi olla ihan kivaakin, ainakin siinä vaiheessa, kun sitä sisustaa mieleisekseen ja asettuu aloilleen.

Seuraava vaihe on kuitenkin Pariisi. On iso ongelma löytää sieltä asuntoa, joka ei maksa yli tonnia kuussa ja jossa on oma vessa. Asuntomarkkinat Pariisissa on... En edes keksi sopivaa ilmausta. Fucked up.

Mm. tämän tyyppisiä rajoituksia löytyy Pariisin asuntojen ehdoista...

Kaikki sivustot, joilta olen etsinyt, näyttävät, että valitettavasti etsimällesi ajalle ei ole olemassakaan asuntoja. Mene hotelliin ja maksa aina yöstä 120 euroa. Eihän siitä tulisi kuin koko ajalta jotain 18 000 euroa. Pikkusummia.

Muuten menee ihan kivasti. Opparin kanssa on nyt voinut ottaa rauhallisemmin, kun sitä ei tarvitsekaan pusertaa ensi viikkoon ja saa oikeasti paneutua yksityiskohtiin rauhassa. Siinäkin kyllä ilmaantui vielä uusia kapuloita rattaisiin, mutta luotan siihen, että niistä selvitään. Se on nimittäin pakko.

Enää alle 3 kuukautta vaihtoon. Aika tulee menemään äkkiä... Loppuvuodellekin on paljon ohjelmaa opparin lisäksi, esimerkkinä nyt se muutto. Toivon saavani homman melko lailla kasaan ennen täältä lähtöä. Ostin myös lentoliput Glasgowhun, jonne menen tervehtimään ystäväistäni, joka on siellä vaihdossa. On jo ikävä enkä malta odottaa! Ikävä puoli on kyllä se, että itsenäisyyspäivä menee sitten siellä. En näe Tuntematonta! D: Oh horror.

Huomenna menen Opkon konferenssiin Vihtiin viikonlopuksi. Tekee varmasti hyvää! Eilen tuossa tuumasin, että se sattuu tänäkin vuonna niin sopivaan saumaan, että ei voi kuin iloita. Tarvitsen jotain sellaista, vaikka tänään tulikin sellainen olo, että ei, haluan vain jäädä sänkyyn makaamaan koko viikonlopuksi. Sitä suuremmalla syyllä on hyvä, että se on juuri nyt!

Ulkona sataa ja pitäisi tiskata. Taidan kuitenkin juoda vielä kupposen teetä ja katsoa Nurse Jackieta. Alunperin katsoin sarjaa vain yhden hyvän näyttelijän takia, mutta nyt olen koukussa muutenkin. :D

Ei muuta.

See ya!

Jenna

Flunssaista hourintaa höystettynä säälin kerjuulla, s'il vous plaît

Niisk ja achoo.

Luulin välttyväni siltä, mutta olin väärässä. Oitis, kun stressi hellitti, kaktus kömpi kurkkuuni ja joku avasi hanan nenässäni. Aamulla taistelin itseni ensimmäiseen opparihaastatteluun, ja jos mahdollista, vilustutin päivän aikana itseäni hieman lisää. Sekoilin bussien kanssa ja jouduin kävelemään enemmän, kuin mihin olin varautunut vaatetukseni kanssa. Hyvä minä!

Olin kuitenkin siinä fiksu, että piipahdin kaupassa hakemassa pariksi päiväksi safkaa niin, että voin pysyä neljän seinän sisällä sairastelemassa. Tällaisina hetkinä yksin asuminen ei olekaan kivaa, sillä juurikin esimerkiksi kaupassakäynnit joutuu suorittaa itse, vaikka kuumemittari näyttäisi 40. Kukaan ei keitä teetä tai hae jäätelöä kaupasta. Tiskatakin pitää itse. Aijai. Toisaalta kukaan ei myöskään keskeytä päikkäreitä, mikä on iso plussa.

Tämä päivä onkin aika lailla pyörinyt nenäliinojen keskellä Panadol hottia litkien. Sinänsä ärsyttävää, kun juuri pääsin oikein kunnolla vauhtiin ensimmäisen varsinaisen muuttokuorman kasaamisessa ja se jäi kesken, kun nyt ei huvita. Lattialla on rasittava pino papereita, jotka pitäisi käydä läpi. Se pino oikein tuijottaa häijysti ja tuntuu kuin itsestään valtaavan koko ajan enemmän pinta-alaa matosta. Tyhmä pino, tyhmä kurkkukipu ja tyhmä korva, jota kutittaa.

Mulla on varmaan pää täynnä räkää, mutta olen alkanut muuttohommien keskellä ajatella, että ei tämä Lahti oikeasti ole niin huono paikka, kun mitä välillä annan ymmärtää. Lahti on tarjonnut ennen kaikkea kaupungin, jota on ollut ihana inhota. Sen epämääräinen bussiliikenne on sekoittanut pääni kerran jos toisenkin. Sen harmaus on sointunut mielialaani maanantaiaamuisin, ja sen kosteat kadut ovat alkaneet tuntua kotoisilta kenkieni alla. Pidän myös tästä luksuskoirankopista, jossa asun.

Kuumepuhetta? Ehkä.

Toisekseen, kello on yksi yöllä, ja nukkuminen voisi oikeasti auttaa oloon.

Hyvät yöt!

Jenna

Minulla olisi minulle vähän asiaa

Viime aikoina olen ollut ihan pohjattoman väsynyt. Tekemistä riittäisi, mutta mihinkään ei ole osannut tarttua. Opinnäytetyö on ollut yhtä kaaosta, kun yritykset eivät ole lähteneetkään haastatteluihin mukaan ja deadline lähestyy. Ei tutkimusta saada kasaan yhdellä haastattelulla. Ilman tutkimusta koko työ on hyödytön, pelkkä puolikas.

Vasempaan silmääni muutti elohiiri. On tehnyt olonsa erittäin mukavaksi ja asustellut siellä jo useamman viikon välillä repien koko ohimoa. Niskoja särkee ja pulssi on liiasta kahvin kittaamisesta turhankin koholla. Tuijotan näyttöä lasittunein silmin ja mietin, että olisiko aika kerrankin kuunnella sitä yhtä ihmistä, jonka elämään voisi halutessaan vaikuttaa jonkin verran. Sitä yhtä ihmistä, jonka avunpyynnöt usein sivuuttaa, koska niitä ei jotenkin halua kuulla. Sitä yhtä ihmistä - minua. Itseäni.

Toissayönä se iski. Mitään ajattelematta aloin naputtaa sähköpostia ohjaaville opettajilleni ja kerroin, että tarvitsen lisää aikaa. Osa syistä on minusta riippumattomia, osa omaa syytäni. Pohtimatta lainkaan sen syvemmin tekoni seurauksia lähetin viestin ja menin nukkumaan.

Lahti

Sen jälkeen pienen selvittelyn seurauksena tilanne on tämä: minun ei tarvitse pusertaa työtäni kasaan marraskuun aluksi. Siitä olisi tullut melko heikko. Sen sijaan deadline on tammikuussa. Ihana koulumme jousti, ja minä ja eräs toinen tyttö voimme pitää seminaarin etukäteen (varsinainen seminaariviikko tammikuussa kun on vasta Pariisiin lähdön jälkeen).

LAMK

Sanaparsi "oli kuin kivi olisi pudonnut rinnastani" on aika kliseinen ja paljon kuultu ilmaisu, mutta en osaa tämän hetkistä tunnettani kuvata muutenkaan. On kuin olisin äsken avannut silmät ja nähnyt päivänpaisteen verhojen raosta. On kuin saisin jälleen hengittää.

Joskus kannattaa myös kuunnella, mitä itsellä on asiaa.

Yritän ehkä lähipäivinä kirjoittaa paremmin kaikesta mukavasta, mitä tässä on tapahtunut. Nyt on kuitenkin semmoinen olo, ettei kirjoituta yhtään. Haluan laittaa musiikin soimaan ja siivota. Kyllä äiti, luit aivan oikein: siivota.

Sitä ennen tähän loppuun muutamia kuvia viime viikolta, jolloin ystäväni Sanna oli käymässä. Kaikki tämän postauksen kuvat ovat hänen ottamiaan ja hänen luvallaan käytettyjä. Whii. (Sannan blogi osoitteessa http://unelmiani.blogspot.fi/).

Panchossa, nomnom, I'm so pretty

MÖLKÖJÄ! Joululahjatoiveeni nro. 1

Yritin esitellä uusia kenkiäni, mutta ei ne erotu

Käytiin Helsingissäkin, eikä edes eksytty, vaikka minä suunnistin

No joo. Palaillaan!

Jenna

Ribbit ribbit

Mitäpä kuluneesta viikosta kertoisin?

Se oli ahdistava ja päänsäryn täyteinen. Nukuin huonosti. Opparin parissa vierähti tovi jos toinenkin - onneksi välillä tuli jotain muuta askaretta niin, että tuli vähän pakostikin saatua ajatukset toisaalle. Kysyn yhä edelleen itseltäni, miksi otan tämän näin raskaasti: se on vain yksi työ muiden joukossa. Mutta ehkä sen hokeminen on sama, kuin käskisi sammakkoa lopettamaan kurnuttaminen (tai vimpeliläistä pesäpallosta jauhaminen). Se ei vaan onnistu. Sitä on mitä on.

Eilinen oli ehdottomasti viikon paras päivä. Ainoa päivä, jona lupasin itselleni pitää vapaata ja ottaa etäisyyttä. Lähdin Helsinkiin, jossa kahvittelimme ystävän kanssa ja jatkoimme siitä Opkon iltaan. Ilta oli oikein mukava, voin sanoa jopa levänneeni siitä huolimatta, että aika ajoin hiljaisena hetkenä päähän putkahti sovellettavan lain ongelma ja UNILEX-tietokanta ja muut rakastajani. (Ribbit!)

Illalla (yöllä) päästyäni kotiin oloni oli hyvin väsynyt. Saatuani yöpaidan päälle ja kömmittyäni peiton alle nukahdin yllättävän nopeasti. Aamulla väsytti ja edelleenkin väsyttää, mutta kahvin voimalla olen saanut itseni koneen ääreen ja oppari edistyy taas. Aion saada tänään paljon aikaiseksi, jotta voisin pikkuhiljaa rentoutua ja uskoa, että tästä vielä tulee jotain.

Jätän tämän merkinnän tältä erää tähän, sillä a) viikkoni oli aika kuiva, mielenkiintoisia juttuja ei ole kerrottavana ja b) oppari odottaa.

Pusuja ja haleja kaikille, palaillaan!

Jennuska

Vaahtokarkkisiirappia?

Terveisiä vaihteeksi Vimpelistä!

Täällä tuulee ja syksy on Lahteen verrattuna paljon pidemmällä. Ulkona sataa keltaisia lehtiä ja maa on mutainen. Kissan tassujen jäljet erottuvat hyvin keittiön valkoisella lattialla, jonka äiti vasta kuurasi kiiltäväksi. Kuuntelen Poets of the Fallin uutta levyä Spotifystä ja kirjoitan. Ennen kaikkea juuri nyt elämä vaan on. Voisin jäädä tänne loppuvuodeksi.

Lahden kaunis asema

Kulunut viikko on ollut ennen kaikkea sekava. Muistettavia asioita on ollut paljon, ja se kuuluisa "to do -lista" on loputon. Ainakin pitkä. Vähän väsyttää ja mieli on levoton. Huvittaisi tehdä paljon kaikenlaista, mutta tähän on nyt tyydyttävä. Puurra, puurra ja pakerra!

Onneksi ei ole tarvinnut olla ajatustensa kanssa yksin. Onneksi on ollut kuuntelevia korvia. Onneksi on ystäviä.

Omissa silmissä kaikki näyttää välillä vähän harmaalta, mutta ystävät voivat auttaa huomamaan värejä. Omassa pienessä päässään kasvattaa pikkumurheista isoja mörköjä, jotka voi kuitenkin oikeassa valossa ystävän avulla hahmottaa harmittomiksi. Sanotaan, että kun rakkauden jakaa, se vähintäänkin tuplaantuu, mutta olen havainnut, että huolille käy päinvastoin.

Kiitos sinulle, ystävä! :)

On myös ihanaa kuulla, kuinka joidenkin ystävien haaveet toteutuvat. Ne asiat, joista ollaan joskus yhdessä puhuttu ja toivottu tapahtuvan käyvätkin toteen. Lisäisinkin tuohon yllä olevaan höpötykseeni, että jaettu ilo tarttuu. Rakkaus kasvaa, huolet kuihtuu ja ilo tarttuu.

Saatatte ajatella, että nyt se on ihan päästä pehmennyt se Jenna-parka. Ei siinä mitään, mahdollisesti olette oikeassa,

Mitäpäs muuta? Tosiaan, reilun viikon aikana olen opiskellut, nähnyt muruja, käynyt samassa leffassa ku Antero Mertaranta (nojö), näpertänyt puhelinta liikaa ja syönyt iskän synttärikaakkua, koska se meni vanhenemaan taasen. Nyt siis Vimpelissä ja maanantaina paluu Lahteen.

Ei tässä sen kummempia, siis. Vielä kuukausi, niin sitten ollaan jo paljon selvemmillä vesillä monen jutun suhteen. Sitä odotellessa. :)

Palaillaan!

Jenna

Close enough

Tänään oli pitkästä aikaa jotenkin todella hyvä päivä; paljon rennompi olo kuin mistä olen koko syksynä saanut nauttia. Sain eilen purettua sydäntäni ystävälle ja yhdessä rukoiltiinkin asian puolesta. Sydän keveni ja tänään aamupäivällä sain vielä ajatuksiani paremmin kasaan opinnäytetyön osalta. Se, mikä vielä eilen oli päässäni sumeaa massaa muotoutui hetkessä pieniksi päätöksiksi ja suuntaviitoiksi, joita lähteä seuraamaan.

Viime viikko erityisesti on ollut tiukka ja jossain mielessä lannistavakin. Suurin syy lienee monen tärkeän tekijän epävarmuus ja se tunne, että monessa suhteessa aikataulut hyppivät silmille ja siitä huolimatta turhan moni asia on avoinna. Luulin aikaa olevan enemmän, mutta jouduttuani tekemään isoja muutoksia suunnitelmiini opparin suhteen yhtäkkiä tajusin, että ei, sitä ei ole. Mutta tämä päivä on ollut iso askel kohti parempaa.

Tänään näin toista ystävää, joka on tällä viikolla suuntaamassa vaihtoon. Kävimme lounaalla ja kiertelemässä kaupunkia. Sää oli mainio: hieman viilennyt, mutta syksyisen aurinkoinen. Lahtikin näytti oikeastaan kodikkaalta.

Ajanvieton ohella hoidin myös erään keskeisen asian pois alta: käynnin kirjastossa. Kirjastoreissu tuotti tulosta, ja muutama lähdeteos löytyi vihdoin. Olin vain aikaisemmin etsinyt väärästä paikasta. Lukemista riittää nyt hetkeksi, mutta onpahan nyt ainakin jotain, mistä lähteä kirjoittamaan!

Piipahdettiin lisäksi kirjakaupassa, josta matkaan lähti kaksikin opusta. Ei mitenkään suunnitellusti, mutta toinen oli alessa ja toinen muuten vaan hyvä karttoineen. Kuitenkin on kiva, että on joku opas, jota hyödyntää siellä Parriisissa. Ei, netistä ei tietenkään löytyisi mitään tietoa tai karttoja tai mitään... ;) Oikeasti, luotan kyllä paperiseen kartastoon enempi kuin puhelimeni navigaattoriin. Sitä paitsi enhän ihan heti pysty käyttämään nettiäkään siellä! Niin!

Joo. Tuli myös ostettua pullo limsaa ihan vaan siitä ilosta, että pullon kyljessä oli kaksiosainen nimi. Kyseessä ei edes ole oma nimeni, mutta kaksiosaisuus oli se, mikä teki "close enough" -tunteen ja no, lopputulos on tiedossa. Olen idiootti. :D Mutta pienet ilot on joskus niitä, mitkä piristää aidosti! Poets of the Fallin "Stay"-kappaletta siteeraten: "It's the little things that make the world".

Toivottavasti pienet hymynaiheet löytävät tiensä tuleviinkin päiviin ja huolet hälvenevät.

Hyviä öitä ja kauniita unia!

Jenna-Maria

Arki

Pienenä muistan leikkineeni mummin kirjoituskoneella jotain toimiston tätiä, joka kirjoittaa jotain tärkeää viestiä hörppien kahvia isosta mukista. Vähän isompana istuin meidän ensimmäisen pöytäkoneen ääressä sen ollessa kiinni ja muka kirjoitin sähköpostia nauttien äänestä, joka kuului kun pienet sormeni naputtelivat jähmeitä näppäimiä epämääräiseen tahtiin.

Osaisinpa yhä olla niin innoissani, kun pitää lähettää meilejä. Tai soittaa. Jaksaisinpa istua selkä suorassa läppärini edessä ja hymyillä kiherrellen tyytyväisenä samalla, kun sormeni nakuttavat tekstiä tulemaan. Todellisuudessa istun erittäin epäergonomisessa asennossa lattialla ja ihan vaan kirjoitan. 

Kulunut viikko on ollut hullu. Siihen on kuulunut asioiden hoitamista moneen suuntaan, ystävien hyvästelyä kun ne lähtee maailmalle, käynti Helsingissä, liikaa kahvia, päänsärkyä, kiireisiä aamuja, haavakipua, bussiaikataulujen muistelua, uuteen puhelimeen totuttelua, kävelyä, paljon kävelyä, sähköposteja, netin takkuamista... Arki on täällä taas.

Toivon, että arki alkaa sujua mutkattomasti ja mitään yllättäviä takaiskuja ei ainakaan vaihtoasioiden tai opinnäytetyön kanssa tulisi. On kyllä ollut ihan mukava päästä tekemisen makuun ja saada jotain aikaiseksikin - ei ole niin saamaton olo. 

Kalenteri on täyttynyt vauhdilla ja pahasti näyttää siltä, että loppuvuosi tulee menemään hujauksessa. Vauhti vaan kiihtyy! :) Syksy on koulujuttujen ohella täynnä monenlaisia kiinnostavia juttuja, joista ehkä kaikista kivoin on Uncover-raamis, jota saan alkaa vetämään täällä Lahessa. Jään mielenkiinnolla odottamaan kaikkea, mitä syksy vielä tuokaan tullessaan! 

Tällä kertaa päätän postauksen tähän.

Moro!

Jenna

Mulla on menolippu Pariisiin

Tammikuun 22. liian aikaisin aamulla se koittaa. Lähtö sinne, missä olen haaveillut jo hyvin pitkään eleleväni jonkun aikaa. Pariisi, toivottavasti vastaat odotuksiini ja ylitätkin ne! Potentiaalia ainakin on.

Vaikka liput on siis olemassa, pitänee pysyä maan pinnalla. Tarkennettuna sateisen ja kolean Lahden kamaralla kyhjöttäen.

Loma jäi taa. Tai mikä loma se on, kun oli niin kovasti hommaa, mutta siis se aika, kun ei tarvinnut raahautua säännöllisesti minnekään tiettyyn paikkaan on nyt ohi. Kesä on mennyttä ja sen mukana - Luojan kiitos - myös kesäkurssit. Mielenterveys siinä meni, mutta raskaimmastakin tehtävästä tuli täysi 5, ja olo on onnellinen. Kai se pakertaminen kannatti!

Kuitenkaan vapauden tunteesta ei ehtinyt nauttia hetkeäkään - nyt on se aika, kun voin oikein luvan kanssa panikoida opparini takia. Yhtäkkiä se ajatus, joka mielessäni loisti niin kirkkaana koko työn suhteen on poissa. Tilalla on suuri musta aukko, joka imee itsevarmuutta. Tuleeko tästä mitään?

Pariisi, Pariisi. Siinnät jo silmissäni. Olet se valo tunnelin päässä, se palkinto, joka odottaa siellä, kun selviän syksyn haasteista. Ja minähän selviän!

Vaikka se tuttu vanha stressi mieltä kiusaakin, fiilis on loistava. On aikaa, on ajatuksia, jopa intoa. On syksy, on mahdollisuuksia. Ennen muuta olen etuoikeutettu, kun saan opiskella. Ennen muuta olen onnellinen juuri nyt.

Kaikki on hyvin. Ja hui, mulla on; mulla ihan oikeasti on nyt se menolippu Pariisiin! Jännittävää. :)

Sateista ja ihanaa syyskuuta kaikille! (Kyllä, sateinen on ihana)

Jenna

Enää ei sapeta!

Sappileikkaus on nyt onnistuneesti takana, ja muistona siitä kidutuksesta on nyt neljä pientä reikää masussa. Pienestä koostaan huolimatta ne aiheuttavat melkoisesti kipua, au. Ei sillä, kyllä tämän kivun kestää kun tietää, että kun siitä pääsee eroon, sappikipujen pitäisi olla historiaa.

Leikkaus oli torstaina ja eilen kotiuduin sairaalasta. Aika paljon minuutit ovat menneet levon, kävelyn, syömisen ja lääkkeiden oton vuorotteluna.

Vaikka kyse oli vain pienestä leikkauksesta, on se muistuttanut minua siitä, kuinka onni on pienissä asioissa. Onni on se hetki, kun löytää sellaisen asennon, jossa voi nukkua ilman, että sattuu. Onni on se, kun pääsee sängystä ylös ilman apua. Odotan innolla sitä onnekasta hetkeä, kun kykenen vetämään sukat itse jalkaani!

Onni on myös hyvä lempibändi, joka osaa ajoittaa uuden biisinsä julkaisuhetken täydellisesti. Eilen toipilaana muistin, että ai niin, tänään on se kauan odotettu päivä, kun viimein saan kuulla Poets of the Fallin uutuuden. <3 Kuuntelin kipaleen ja taaskaan ei tarvinnut pettyä. Rakkautta ensi kuulemalta! :) Musiikkivideo on hieman pelottava.

Olo on koko ajan parempi, ja tuntuu hyvältä, että se kaikki on ohi - leikkaus, heräämö, sairaalassa oleilu. Kyllä se jotenkin hirvitti etukäteen. Kuitenkin sinä hetkenä, jona makasin leikkauspöydällä ja odotin nukutusaineen laittoa, olo oli ihan tyyni. Päässä soi sellainen kappale kuin "Älä pelkää". Sanat menee jotakuinkin näin: "Älä pelkää Hän vieressäs seisoo ja kannattaa / Älä pelkää, ei pimeyden voimat sua valtaan saa / Älä pelkää, hänen armonsa lopu ei milloinkaan. / Älä pelkää hän kanssasi kulkee ja johdattaa." Viimeinen asia, jonka muistan, on oikeastaan se, kun sanottiin, että nukutusaine laitetaan tulemaan. Seuraava muistikuva oli joku outo uni, josta heräsin pahoinvoivana ja epätoivoisena - tunsin, etten ollut valmis heräämään. 

Kuitenkin, iso kiitos Ähtärin sairaalan henkilökunnalle siitä hyvästä hoidosta, jota sain. Hyvin saivat tällaisen yliregoivan ja säikkyvänkin potilaan rauhoitettua. :)

Nyt suuntaan nukkumaan. Kauniita unia!

Jennuska

Otsikoton ja sisällötön murheellinen valitus

Kuva tiivistää koko viikon.

Olen nyt Vimpelissä ja kanssaeläjät voivat varmaan todistaa turhautumiseni.

Kiukuttelen kuin pikkukakara ja toisinaan ulisen säälittävästi.

Kerjään keittämään kahvia puolestani ja vastapalvelukseksi 

vingun vielä vähän lisää siitä, kuinka en

vaan enää jaksa.

Luettavaksi määrätty teksti ei kiinnosta, vaan tympii.

Siitä pitäisi kirjoittaa, mitä ajatuksia se synnyttää ja kuinka voin yhdistää

sen jo oppimaani tai tämän hetken tapahtumiin tai 

edes johonkin...

Vaikeaa, jos ainoat ajatukset, joita päähän lukemisen ansiosta nousee, liittyvät

siihen, että ennemmin vaikka tiskaisin kuin jatkaisin riviäkään.

Ja minä inhoan tiskaamista.

Haluan keskittyä oppariini.

Haluan lukea jotain kiinnostavaa.

Anteeksi, että valitan.

Turhaahan tämä on.

Typerääkin vielä.

Kun saan tehtävät tehtyä, lupaan leipoa vadelmapiirakan niille,

jotka ovat uikutustani sietäneet ja

jopa kannustaneet jatkamaan ahkerointia.

Ehkä liioiteltu turhautumiseni tulee vähän myös hermostuneisuudestani

sitä leikkausta kohtaan.

Apua, torstai on jo lähellä.

Kävin jo siellä verikokeissa, ja pelkästään siinä

ihan yhtäkkiä meinasi taju lähteä.

Silmissä vaan sumeni ja mut piti kääntää pää alaspäin,

ettei olisi ihan pimennyt.

Nolohkoa.

Tänään on kuitenkin ollut aika mukava päivä.

Katsottiin tuossa illan iloksi vanhoja kotivideoita vuosilta 2006 ja 2007.

Asuin kotona ja pukeuduin hassusti ja pikkusiskoni oli jokelteleva kuolasuu ja veljelläni ei ollut

vielä edes kitaraa. 

Enkä ole aikoihin nauranut niin kuin katsellessani meitä.

Tuli taas lähes ikävä sitä aikaa!

Lähes, sillä sen jälkeenkin on jo tapahtunut niin paljon 

kivoja juttuja, että ihan mielelläni pidän ne muistot ja

elän vuotta 2014.

Tuossa kuva minusta vähän vielä kauempaa menneisyydestä kuin ne videot... :)

Hyvää yötä!

Jenna

Illuusio ahkeruudesta

Onpa ollut informatiivinen maanantai. Heti aamusella kilahti kirje Ähtärin sairaalasta kertoen ajankohdat ja ohjeet tulevaa sappileikkaustani varten. Vähän sen jälkeen puhelin piippasi sähköpostin merkiksi ja sain vastauksia - ehkä enemmän uusia kysymyksiä kylläkin - koskien opinnäytetyöni yhteistyökuvioita. Niin ja nyt tiedän myös, milloin koulu alkaa Pariisissa! Sen tiedon tosin sain jo viime viikolla, mutta. Silti.

Tänään fiilis on tuntunut sen lisäksi aikaansaavalta, vaikka se ei kyllä ehkä pidäkään täysin paikkaansa. Valheellinen tunne kenties johtuu siitä, että olen hyvin pitkälle koko päivän hoitanut montaa juttua samaan aikaan. Olen multitaskaamisen mestari. Oikea mestari ehkä saisi kyllä enemmän aikaan kuin minä nyt, mutta no, ei anneta sen seikan kaataa tätä mielikuvaa.

Ylihuomenna suuntaan sitten jälleen Pohjanmaalle, koska torstaina aamulla pitäisi ilmaantua Vimpeliin labraan neulatyynyksi. Tämä pikkuinen yllätysinfo hieman sekoitti suunnitelmiani, mutta onneksi ymmärtäväiset ihmiset ymmärsivät tilanteen ja sen, että ilman hyvää syytä en neulatyynyilisi. Siitä torstaista sitten tasan viikon kuluttua on sitten sen itse operaation vuoro, jonka jälkeen ei enää pitäisi sapettaa. Hehheh.

En kyllä oikeasti ole ihan noin kevein mielin leikkauksen suhteen, se jännittää jo aikalailla. Joo, onhan se pieni operaatio, mutta se on ensimmäinen leikkaukseni, josta toipua ja se on myös ensimmäinen nukutukseni - onhan siinä jo ihan syytä tuntea olonsa hieman epävarmaksi, eikö niin? Sitä paitsi olen jotenkin aina kokenut, että se mokoma sappi on osa minua. Miksi luopua siitä?

Tietty se, että se on aiheuttanut niin paljon kipua, särkyä ja tuskaa lienee ihan hyvä syy haluta päästä siitä eroon. Pitääkin muistuttaa äitiä, että syöttää mulle väkisin sitten ne kaikki kipulääkkeet sen leikkuun jälkeen, kun kuitenkin jossain vaiheessa alan epäillä sitä, tarvinko niitä oikeasti.

Mutta siitäpä sitten syksyn pitäisi jatkua lähinnä sen opinnäytetyön parissa. Kouluakaan ei pitäisi olla kuin kerran viikossa, joten aikaa ainakin teoriassa pitäisi olla ihan kirjoittamiselle. Note to self: älä hamstraa liikaa ohjelmaa, vaan keskity ja keskity! Vaikka joku ylimääräinen venäjän kurssi näyttäisi kivalta, älä ota sitä. Tämä koskee myös muita asioita: opettele sanomaan välillä joihinkin juttuihin, että ei.

Kuva: 9gag

Ajatukset melkeinpä häämöttää jo siellä Pariisissa. Tässä ensi kuun aikana olisi tarkoitus käydä läpi kaikki tarvittavat paperihommat ja piakkoin myös valita kurssit sinne kouluun ja hommata asunto ja kerrata ranskaa (oli kyllä hyvä, että otin sen ranskan kesäkurssin - se oli hyvää treeniä ja arvosanaksi tuli täysi 5, trés bien! <3). Mutta koulu siellä päässä alkanee vasta 26.1.2015. Sitä ennen on vielä niiiiin paljon kaikenlaista, että taidanpa riisua baskerin päästäni, piilottaa patongin takaisin kaappiin ja sheivata typerät herrasmiesmoustacheni toistaiseksi. :P

Huokaus.

Jenna

Tick, Tock, says the Clock

Elokuu.

Olen ihan hämilläni. Kuinka on mahdollista, että aika on kulunut niin nopeaa? Vastahan kuukausi sitten oli helmikuu. Viikko sitten alkoi kesäloma, aivan varmasti. Eilen palasin Jordaniasta.

Ajan kuluminen havahduttikin minut siihen, että tik ja tok, kaikenmaailman deadlinetkin lähenevät. Siellähän se marraskuukin oppariseminaareineen häämöttää!

Kuukausi kesälomaa jäljellä. Kuukausi aikaa palauttaa kesätehtävät. Kuukausi, ennen kuin suurin osa luokkalaisistani pari ystävääni mukaanlukien rientävät maailmalle. Minä jään tänne tuijottamaan tietokoneen näyttöä lasittunein silmin miettien, miten saada päässä pyörivät asiat kirjoitettuun muotoon niin, että kaikki olisi järkevää ja johdonmukaista. Tosin mitäpä kirjoitettavaa on, jos ainoan ajatuksen voi tiivistää sanoihin

"Lisää kahvia, kiitos".

Aika on kulunut myös niin, että siitä on aikalailla vuosi, kun tutustuin erääseen ranskalaiseen tyttöön, joka tuli Suomeen tekemään vapaaehtoistyötä. Saatoin hänet toissapäivänä juna-asemalle ja samalla näin häntä viimeistä kertaa tänä vuonna. Olo oli tavallaan haikea, vaikkakin sovimme näkevämme kun itse menen tammikuussa Pariisiin.

Tammikuu. Sieltä kai sekin tulee pikku hiljaa. Mutta ei kai siinä, tulkoon. Turha sitä tulevaa on murehtia liikaa, vaikka myönnettäköön - sorrun siihen todella usein. Pitäisikin varmaan liimata seuraava Raamatun jae joka puolelle asuntoa muistuttamaan, että eipä ei, en minäkään päiviäni murehtimalla lisää.

Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.

Matt. 6:34

Oikeastaan voisi liimata kyseisen luvun jakeet 25-34. Niitä ei kerta kaikkiaan voi lukea liian montaa kertaa. Ainakaan, jos sattuu olemaan minä.

Tick, tock. Kappas, sunnuntaikin muuttui maanantaiksi ja huomaan, että silmiä nukututtaa. 

Hyvää yötä!

Rakkaudella,
Jenna

P.S. Anteeksi värittömyyteni / kuvattomuuteni, en ole jaksanut laitella tai edes ottaa mitään kuvia :P Kuvitelkaa tähän merkintään joku hieno kuva vaikkapa kellosta.

Friends are like potatoes - if you eat them, they die

Nyt on kuuma. Ensi viikolla on vissiin vielä kuumempi. Ei, sanon minä. Ei. En tykkää ajatuksesta.

Kuumuudesta huolimatta ja osittain sen ansiosta viime viikko oli todella hauska, mutta uuvuttava. Yksi kaveri tuli käymään tosiaan silloin, kun edellisen kerran kirjoittelin ja kierreltiin alkuviikko Lahdessa. Ei täällä mitään nähtävää ollut, mutta Seppälän Outlet -myymälä oli ihan kiva paikka.

Torstaina saatoin hänet Helsingin puolelle, jossa näin jälleen kavereita. Palasin Lahteen illalla ja lähdin aamupäivällä Riihimäelle, josta suunnattiin parin kaverin kanssa Vimpeliin mökkeilemään. Pohjanmaa oli paikoillaan, ja heitin jopa talviturkin järveen. Tosin se ei liene mikään suoritus, sillä vesi oli lämpimämpää kuin se vesi, mitä käytän normaalisti suihkussa...

Sunnuntaina päädyin Hyvinkään kautta Helsinkiin noutamaan sitä kaveriani, jonka sinne saatoinkin ja hetken pyörittyämme Lintsillä suunntasimme taasen Lahteen, tänne äkäisten ja humalaisten ihmisten luvattuun maahan. Nyt istumme kämppäni lattialla hikeä pyyhkien ja kumpikin tahoillamme internetin maailmassa kahlaten. Kommunikointi ei oikeen luonnistu. Kuunnellaan musiikkia ja nauretaan ja odotetaan, että taivas antaisi vettä. Niin ja pitäisi pullottaa tätä lämpöä talven paleltavien päivien varalle.

Mutta on ollut todella ihanaa viettää aikaa kaikkien ihanien ihmisten kanssa tehden kaikkea mukavaa, keskustellen sekä hölmöjä että henkeviä ja vuorotellen nauttien ja kärsien kuumuudesta. On se vaan mahtavaa, että ympärillä on sellaisia helmiä! <3

"Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, 

kun ystävä häll' on myötä."
- Eino Leino 

"Mitäpä hyödyttää omistaa mitään hyvää,
 ellei ole ystävää, jonka kanssa voisi sen jakaa."
 - Seneca 

"Ystävyys on kahden ihmisen syvään juurtunut tapa
edistää toistensa hyvinvointia."
- Eustace Budgell 

Jenna

Kun aurinko sulatti aivoni

Tuuletin on maailman paras keksintö. Miten mää selvisin viime kesästä ilman sitä? Tosiaan, lämpötila tässä asunnossa lähentelee taas saunaa. Seuraavassa asunnossani saa sitten luvan olla parveke.

Helteistä pitäisi ehkä nauttia. Aina sanotaan, että ei saa valittaa kuumuudesta kun kuitenkin talvella sitä kaipaa... No, itse en ikinä ole kyllä pahemmin kaivannut helteitä. 15-20 astetta on ihanteeni. Saa piskotellakin. Semmonen nipin napin "viitinköhän avata sateenvarjon" -keli on paras.

Mutta se säästä.

Viikko on ollut paitsi hikinen, myös aika täynnä ohjelmaa. Äiti, mummi ja siskoni tosiaan olivat täällä ja saavutuksena oli suursiivous. Pääsin kaikesta turhasta rojusta eroon. Osa astioistani muutti nyt vuodeksi Vimpeliin. Miten niin on aikaista pakata tavaroitaan puolta vuotta ennen muuttoa? Nyt ainakin tiedän, keneltä olen perinyt hätäisyyteni...

Tänään oli rauhallinen päivä. Messun ja ruokakauppareissun jälkeen tein ranskan viimeistä tehtävää, jota olen onnistunut ovelasti lykkäämään aina vaan myöhemmäksi. Ei se vieläkään tullut ihan täysin valmiiksi, mutta suurin osa työstä on tehty. Sen ohella olen vain pessyt pyykkiä ja kirjoitellut sähköposteja, eli sunnuntaini on ollut ihanan normaali.

Ystäväni on parhaillaan matkalla luokseni, ja tässä kirjotellessani odottelen häntä saapuvaksi. Hieman jo unettaa, mutta luulen, että tänään menee myöhään, kun ei me kuitenkaan malteta heti mennä nukkumaan, saapuu hän perille sitten mihin aikaan vaan. Onneksi aamulla ei ole kiire minnekään!

Tulossa on taas kiva ja ohjelmantäyteinen viikko, olen innoissani. Toisaalta odotan myös elokuuta alkavaksi, sillä sen myötä saan varmistettua paljon syksyn aikatauluja ja kykenen etenemään tehtävissäni vielä paremmin. Ja kuten olen jo joskus aikaisemminkin todennut, syksy on sitä Jenna-Marian aikaa. Pidän pimenevistä illoista, kynttilän valosta ja villasukista. Nautin ruskasta, vesisateesta ja jopa siitä, kun arki alkaa. Opkon illat ja elämän säännöllisempi rytmi. Teekupposet koleana aamuna. Nahkatakkisää. Melankolia ja se luovuuden tunne, kun oikeastaan huvittaakin kirjoittaa paitsi koulujuttuja niin myös runoja. Syksyisin innostun usein tekemään asioita, joita en normaalisti tee. Alan kutoa lapasia, katson vanhoja komedioita ja teen jotain uudenlaista ruokaa.

Kesällä kaikki on niin pysähtynyttä, tavallaan. Vaikka on ohjelmaa, niin kuitenkin tuntuu, että elämässä on pause päällä. Vihatkaa minua, mutta oikeastaan jo odotan syksyä.

Mutta vielä on kesää jäljellä runsaastikin. Voi olla, että kuumin kausi on vasta edessä. Pitänee laittaa jääpalamuotti pakastimeen ja alkaa haaveilla ilmastoinnista.

Lämpöisiä ja toivottavasti ukkosettomia kesäpäiviä kaikille!

Pusuja,
Jenna

Ugh ugh ugh

Tuo edellisen viikon postaus voisi sisältönsä vuoksi olla kirjoitettu vaikka tänään. Olen edelleen Vimpelissä ja olen puuhaillut aika lailla samanlaisia asioita, kuin silloinkin. Koulutehtävätkin olen saanut siihen pisteeseen, että ranska olisi kohta pulkassa. Muut kurssit ei sitten niinkään.

Päällimmäisenä fiiliksenä tänään on sellainen hieman hermostunut ja stressaantunut olo. Tuntuu, etten ole tehnyt vieläkään tarpeeksi hommia ja ettei aikaa ehkä ole niin paljoa, kuin tarvitsisin. Erityisesti opinnäytetyö aiheuttaa muuten melko tummaan kuontalooni harmaita hiuksia. En ole antanut sille sen tarvitsemaa määrää huomiota, ja jotenkin en saa siitä otetta. Pitäisi päästä kunnolla alkuun, mutta jotenkin se ei vaan onnistu. :|

Huomenna lähdetään sitten Lahteen kera äitini, siskoni ja mummini. He yöpyvät parisen yötä, jonka jälkeen minä jäänkin sinne sitten taas toviksi omin nokkineni. Pitää pyrkiä sitten taas ottamaan yksinäisestä ajasta hyöty irti ja ahkeroida henkensä edestä. Olen muutamien kavereiden kanssa kyllä sopinut loppukuulle jos minkälaista ohjelmaa, minkä takia jokainen "tyhjä" minuutti kannattaakin ottaa käyttöön. Muuten voi olla, etten vielä marraskuussakaan ole siinä pisteessä, että voisin mokoman opparini esitellä valmiina. 

Mutta aikansa kutakin. Tiedän, että olo helpottuu oitis, kun a) saan nuo kesäkurssit pois päiväjärjestyksestä ja b) pääsen vauhtiin. :)

Nyt on kyllä jotenkin niin hikisen löysä ja uupunut olo, etten jaksa edes ajatella. Voisin mennä kissan viereen sängylle röhnöttämään. Sitä ei paljoa elämä paina. :D Tykkään sen asenteesta ja elämäntyylistä. Se, mistä en tykkää, on ulkona meuhkaava ukkonen ja olohuoneen telkussa vinkuva munamies. Tosin ukkonen saattaa olla ratkaisu ongelmaani munamiehen kanssa: joutunee ottaa töpseli telkastakin irti... Tuskin pikkusiskonikaan haluaa, että tv menee rikki. :))

Mutta heipä hei taas, palaillaan!

Pusuja ja haleja,
Jenna

Kuuluuko mitään?

Eipä kuulu erityisesti, mutta terveisiä Vimpelistä!

Sää alkaa kääntyä kesäiseksi, ja mielikin on sen mukainen. Auringon säteet - vaikkakin sälekaihdinten takaa - saavat hymynkareen huulille ja tekevät tästä tytöstä jollain tapaa hyväntuulisen huolimatta siitä, että liian suuren osan ajasta ja erityisesti ajatuksista vievät ne häijyt ilonpilaaja -tehtävät, joita tänäänkin olen jo tovin tässä koneellani naputellut. Loppua ei näy!

No, ainakaan en voi valittaa tekemisen puutteesta... :)

Hyvä asia on se, että olen nyt saanut edes jotain aikaiseksi. Monta tehtävää on tullut palautettuakin, jopa! Enkä voi väittää, ettäkö olisin koko aikaa ahkeroinut. Hyvin olen onnistunut välttelemään velvollisuuksiani. Eilen kävin kaverin kanssa Alajärven markkinoilla, pitihän sitä metrilakua nyt ainakin kertaalleen kesää saada. Myös ihan vaan seinän tuijottelu ja epätoivoinen huojuminen on käynyt työstä, puhumattakaan kissan silittelystä. Mikään syy, edes koulutyöt, eivät ole niin isoja ja merkittäviä, ettäkö kissan voisi siirtää sylistä pois kun se on siihen kerälle käynyt vapaaehtoisesti. Tai ainakin melkein vapaaehtoisesti.

En ehkä nyt ala vääntämään tikusta asiaa, vaikka siihen pystyisinkin. :D En ole tehnyt mitään mainittavaa, ja viikko on ollut ihan mukava. Juuri sellainen, kuin kesäisen viikon Vimpelissä kuuluisikin olla. Joskaan vielä en ole kerinnyt mökille, mutta jos sää jatkuu samanlaisena, siihenkin tulee vielä hyvät mahdollisuudet! :)

Mukavaa heinäkuuta teillekin!

Jenna