Mustan joulun mulle teit...
On soinut päässä jo jonkun aikaa. Vaikka kyseinen biisi viittaakin enemmän henkiseen mustuuteen, mä itse hoilaan sitä lähinnä lumelle.
... sä et tullutkaan / ja lahjan ainoon multa veit / jäin sua kaipaamaan.
Ikävästi se piipahti maassa herättämässä toiveita kunnon valkoisesta talvesta, mutta sitten se ilmeisesti kyllästyi kuuntelemaan ihmisten valituksia lumitöistä ja päätti ottaa hatkat.
No, vielä on aikaa jouluun. Täytyy antaa talvelle aikaa tulla, vaikka sen kyllä sanon, että tällainen tämänhetkinen pelleily saisi jo riittää. Jos ei voi olla lunta ja maa on mutainen, voisi sen verran antaa myöten, ettei aamuisin auton ikkunat olisi ihan umpijäässä. Se on joko tai, jooko?
 |
| Ensimmäisen adventin ensimmäinen kynttilä! |
Tiedän olevani suomalainen kun saisin kirjoitettua kokonaisen blogin pelkästä säästä. Olen kyllä ihan väärällä alalla. Kuuluisin iltiksen säätoimittajaksi - nauttisin, kun voisin kirjoittaa siitä, kuinka talvi yllättää suomalaiset taas ja kuinka ensi kesänä on ennennäkemätön helle, mutta että festareilla sataa kuitenkin.
Kerkesi tuo minitalvi kyllä yllättää ainakin VR:n. Olin viikko sitten siellä Opkon leirillä ja suurimman osan sekä meno- että paluumatkastani taitoin junan kyydissä. Menomatkalla juna oli niin täynnä, että jouduin ostamaan invapaikan, mikä taas käytännössä tarkoitti istumista lattialla. Onneksi suomalaisissa junissa lattiat ovat suhteellisen siistit.
Luulin, että menomatka oli se suurin vastoinkäyminen, mutta ystäväni talvi yllätti VR:n, joka pisti hyvän kiertämään ja yllätti sitten minut. Juna oli jo alkujaan pahasti myöhässä ja siitä puuttui puolet. 12 vaunun sijaan matkaa taitettiin kuudella vaunulla, jonne saatiin kyllä sullottua 12 vaunun matkustajat. Mikäs siinä seistessä.
Onneksi matkaseuraksi sattui mukavia ihmisiä, joiden kanssa matkasta tuli oikeastaan parempi kuin mitä se olisi ollut napit korvissa omalla paikalla istuen. Myös VR:n mahtava henkilökunta ansaitsee kiitoksen, sillä humoristisella ja letkeällä asenteella pyyhittiin pienikin harmistus pois. Harvoin olen hymyillyt samalla tavalla junan ollessa miltei kaksi tuntia myöhässä. Teki miltei mieleni antaa positiivista palautetta... Itse asiassa ei se varmaan olisi myöhäistä vieläkään. Veikkaan, että negatiivista palautetta myöhästymisistä on ainakin tullut, joten kai sitä voisi piristää ja pistää kiitosta asiakaspalvelusta menemään ihan vaikka vaan näin marraskuun viimeisen päivän kunniaksi.
Tässä minä kirjoitan säästä ja junamatkoista kun voisin kirjoittaa myös esimerkiksi siitä leiristä. Mulle on joskus sanottu, että olisin hyvä poliitikko, koska osaan lahjakkaasti keskittyä epäolennaisuuksiin ja jauhaa ihan sama mistä aiheesta vaikka tuntitolkulla.
Joka tapauksessa joo, leiri oli mahtava. Toi kyllä valoa tähän pimeään vuodenaikaan! Oli rentouttavaa viipyä toisten uskovien nuorten aikuisten seurassa ja ihan vaan olla. Oli virkistävää, että pystyi puhumaan uskosta ja esimerkiksi mainitsemaan Jeesuksen nimen ilman sitä tunnetta, että jotenkin yrittää käännyttää muita väkisin tai jotain. Tuskin kukaan (ainakaan toivottavasti) niin edes ajattelee, mutta siinä on sellainen pieni kynnys itsellä. Oli kuitenkin siis ihanaa voida olla täysin oma itsensä ja tuntea kuuluvansa joukkoon. :)
Elämään Vimpelissäkin alkaa taas tottua, vaikka edelleen etäisyys kaikesta risoo. Miksi oi miksi lähimmälle juna-asemalle on se noin 80 km? Tai lähimpään oikeaan kaupunkiin, koska Alajärveä ei lasketa. No, maalla on mukavaa ja ainakin tähtitaivas näkyy kunnolla silloin, kun ei ole pilvistä. PLUS että äiti tekee hyvää ruokaa eikä oo pitkä matka ruokapöytään silloin, kun oma jääkaappi näyttää ankealta.
Mutta nyt kello näyttää miltei kuutta ja kaveri on tulossa kylään. Voisi mennä laittamaan kaffetta tulille!
Heippa!
Jenna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti