Täällä tuulee ja syksy on Lahteen verrattuna paljon pidemmällä. Ulkona sataa keltaisia lehtiä ja maa on mutainen. Kissan tassujen jäljet erottuvat hyvin keittiön valkoisella lattialla, jonka äiti vasta kuurasi kiiltäväksi. Kuuntelen Poets of the Fallin uutta levyä Spotifystä ja kirjoitan. Ennen kaikkea juuri nyt elämä vaan on. Voisin jäädä tänne loppuvuodeksi.
 |
| Lahden kaunis asema |
Onneksi ei ole tarvinnut olla ajatustensa kanssa yksin. Onneksi on ollut kuuntelevia korvia. Onneksi on ystäviä.
Omissa silmissä kaikki näyttää välillä vähän harmaalta, mutta ystävät voivat auttaa huomamaan värejä. Omassa pienessä päässään kasvattaa pikkumurheista isoja mörköjä, jotka voi kuitenkin oikeassa valossa ystävän avulla hahmottaa harmittomiksi. Sanotaan, että kun rakkauden jakaa, se vähintäänkin tuplaantuu, mutta olen havainnut, että huolille käy päinvastoin.
Kiitos sinulle, ystävä! :)
On myös ihanaa kuulla, kuinka joidenkin ystävien haaveet toteutuvat. Ne asiat, joista ollaan joskus yhdessä puhuttu ja toivottu tapahtuvan käyvätkin toteen. Lisäisinkin tuohon yllä olevaan höpötykseeni, että jaettu ilo tarttuu. Rakkaus kasvaa, huolet kuihtuu ja ilo tarttuu.
Saatatte ajatella, että nyt se on ihan päästä pehmennyt se Jenna-parka. Ei siinä mitään, mahdollisesti olette oikeassa,
Mitäpäs muuta? Tosiaan, reilun viikon aikana olen opiskellut, nähnyt muruja, käynyt samassa leffassa ku Antero Mertaranta (nojö), näpertänyt puhelinta liikaa ja syönyt iskän synttärikaakkua, koska se meni vanhenemaan taasen. Nyt siis Vimpelissä ja maanantaina paluu Lahteen.
Ei tässä sen kummempia, siis. Vielä kuukausi, niin sitten ollaan jo paljon selvemmillä vesillä monen jutun suhteen. Sitä odotellessa. :)
Palaillaan!
Jenna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti