Luulin välttyväni siltä, mutta olin väärässä. Oitis, kun stressi hellitti, kaktus kömpi kurkkuuni ja joku avasi hanan nenässäni. Aamulla taistelin itseni ensimmäiseen opparihaastatteluun, ja jos mahdollista, vilustutin päivän aikana itseäni hieman lisää. Sekoilin bussien kanssa ja jouduin kävelemään enemmän, kuin mihin olin varautunut vaatetukseni kanssa. Hyvä minä!
Olin kuitenkin siinä fiksu, että piipahdin kaupassa hakemassa pariksi päiväksi safkaa niin, että voin pysyä neljän seinän sisällä sairastelemassa. Tällaisina hetkinä yksin asuminen ei olekaan kivaa, sillä juurikin esimerkiksi kaupassakäynnit joutuu suorittaa itse, vaikka kuumemittari näyttäisi 40. Kukaan ei keitä teetä tai hae jäätelöä kaupasta. Tiskatakin pitää itse. Aijai. Toisaalta kukaan ei myöskään keskeytä päikkäreitä, mikä on iso plussa.
Tämä päivä onkin aika lailla pyörinyt nenäliinojen keskellä Panadol hottia litkien. Sinänsä ärsyttävää, kun juuri pääsin oikein kunnolla vauhtiin ensimmäisen varsinaisen muuttokuorman kasaamisessa ja se jäi kesken, kun nyt ei huvita. Lattialla on rasittava pino papereita, jotka pitäisi käydä läpi. Se pino oikein tuijottaa häijysti ja tuntuu kuin itsestään valtaavan koko ajan enemmän pinta-alaa matosta. Tyhmä pino, tyhmä kurkkukipu ja tyhmä korva, jota kutittaa.
Mulla on varmaan pää täynnä räkää, mutta olen alkanut muuttohommien keskellä ajatella, että ei tämä Lahti oikeasti ole niin huono paikka, kun mitä välillä annan ymmärtää. Lahti on tarjonnut ennen kaikkea kaupungin, jota on ollut ihana inhota. Sen epämääräinen bussiliikenne on sekoittanut pääni kerran jos toisenkin. Sen harmaus on sointunut mielialaani maanantaiaamuisin, ja sen kosteat kadut ovat alkaneet tuntua kotoisilta kenkieni alla. Pidän myös tästä luksuskoirankopista, jossa asun.
Kuumepuhetta? Ehkä.
Toisekseen, kello on yksi yöllä, ja nukkuminen voisi oikeasti auttaa oloon.
Hyvät yöt!
Jenna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti